Näin Heikki Silvennoinen kommentoi pettämiskohujaan nyt

Klassikkosketsisarja Kummelissa on Yle Areenassa varoitusteksti. Sen mukaan "ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi".

Varsin vähän tekijäjoukko on kuitenkaan saanut 90-luvun tekemisistään kielteistä palautetta. Heikki Silvennoinen arvelee, että ehkä Kummelista on muotoutunut jonkin sortin suojelukohde, vaikka maailma onkin viime vuosikymmeninä monella tavalla muuttunut.

Ja jos ei ihan kaikki, niin aika moni vitseistä on kyllä kestänytkin aikaa. Kuten Pyynikin näkötornin kahvilassa kuvattu tonnin seteli -sketsi, joka edelleen kiertää meeminä pitkin internetiä. Tai lukuisat sanonnat, kuten kyllä lähtee, me on hävitty tää peli tai Musacornerista tuttu vastaus kaikkeen: Kanada.

Eikä Silvennoinen erityisesti arvosta menneiden vitsien anteeksi pyytelemistä tai irrottamista omasta ajastaan.

– Mutta Aziz the Combat Fighter -terroristisketsejä ei enää tehtäisi. Siinä mennään turhan pitkälle, jos ajatellaan, millaisessa maailmassa me eletään, hän myöntää.

Eniten Kummelin vitsailu osuu suomalaiseen mieheen – siihen rooliin, josta Silvennoisella itsellään on nykyään 70 vuoden verran kokemusta. Pyöreää syntymäpäivää juhlistetaan muun muassa Tommi Saarelan kirjoittamalla elämäkertateoksella Heikki Silvennoinen – Nousut ja laskut.

"Sellaista poppia"

Yli 600-sivuinen kirja kuvaa Silvennoisen taivalta, jota hän kuvailee "normaaliksi taitelijaelämäksi".

– Paljon töitä ja aika paljon avioeroja, hän sanoo naurahtaen.

Kirjanteon aikana mielen syövereistä muistoja kaivellessa Silvennoinen tajusi, kuinka paljon asioita uralla on tullut tehtyä: Kummelin ja muun näyttelemisen ohella hänellä riittää tarinoita muusikon uraltaan. Eric Claptonin mukaan Kangasalan Claptoniksi kutsuttu blueskitaristi on soittanut lukuisissa kokoonpanoissa, joiden tuotantoa kuullaan Kangasala-talolla loppuunmyydyssä juhlakonsertissa synttärilauantaina 27.4..

Musiikillisilla meriiteillä marinoidulle miehelle ylivoimaisesti suurimmat tekijänoikeuskorvaukset on kuitenkin tuonut Kummelista tuttu, aikanaan noin vartissa syntynyt Jumankauta juu nääs päivää. Silvennoista ei harmita, vaikka suosituin biisi on "ihan pöhkö", koska onhan se "omassa genressään ihan mahtava". Hän myös huomauttaa, että suosio kertoo enemmän suuren yleisön musiikkimausta kuin musiikin laadusta.

– Vakavat biisini olen kuitenkin tehnyt alun perin itselleni, ja täytyy vain olla tyytyväinen, jos joku muukin tykkää. En ole lähtenyt tekemään valtavirtamusiikkia suosion perässä.

Vaikka yleisön kiinnostuksesta on oltava kiitollinen, ilmassa on joskus ollut pientä turhautumistakin. Esimerkiksi silloin, kun keikkakamoja Lestijärvellä kasatessa lavan reunalle tuli poika kysymään, millaista musiikkia bändi soittaa.

– Vastasimme, että sellaista poppia. Hän vastasi siihen, että joo, se on hyvä biisi. Silloin ajattelin, että tätäkö tämä nyt on.

Koomikon kyyneleitä

Muusikon ja vitsiniekan urat ovat Silvennoisen mielestä täydentäneet toisiaan.

– Jos on syntynyt humoristiksi, turha sitä on kieltää. Toisella puolella on, kuten sanotaan, koomikon kyyneleet. Jossain taustalla kuitenkin aina melankolia väijyy.

Eikä kaikki ole aina vitsiä ollut. Kolmesti avioon mennyt ja yhtä monta kertaa eronnut Silvennoinen sanoo olleensa luonteensa vanki päätyessään avioliittojen aikana sivusuhteisiin. Sitä hän ei kuitenkaan kestänyt, jos tuli kohdelluksi samalla tavalla kuin hän itse kohteli vaimojaan.

– Mutta sanotaan, että niistä kaikista on selvitty, ja olen edellisten vaimojen kanssa hyvissä väleissä. Nyt heillä on paremmat puolisot, ja siitä kaikki ovat samaa mieltä.

Jotkut hölmöilyt Silvennoinen hoksasi lopettaa ajoissa. Viinanjuonti jäi kokonaan jo vuosikymmeniä sitten haimatulehduksen myötä. Sitä päätöstä hän kutsuu järjen riemuvoitoksi.

Tunnetta kitarassa

Puolikkaalla valtion taitelijaeläkkeellä Silvennoinen edelleen jatkaa keikkailua sekä soolona että Kummeli-kollega Heikki Helan kanssa. Tv-sarjoihinkin hän voi edelleen lähteä, jos vastaan tulee riittävän hauska tai muulla tavalla kiinnostava teksti.

Nykymusiikkia Silvennoinen ei juuri seuraa. Välillä tulee yllättäviäkin helmiä vastaan, mutta jos radiosta kuuntelee valtavirtamusiikkia, mikään ei oikein sytytä. Fiilis puuttuu.

– Kitaransoitossa täytyy olla tunnetta.

Sama pätee nykypäivän komiikkaan. Silvennoinen sanoo katsovansa kaikenlaista avoimin mielin, mutta ei häntä kovin helposti nauramaan saa. Joskus hän saattaa hymähtää, harvoin sen enempää.

Nauruja varten Silvennoisen on kaivettava esiin Ohukainen ja paksukainen -osastoa, jota hän kuvailee "nerokkaaksi pöhköilyksi". Siinä ei toisaalta olla ilkeitä kenellekään, mutta toisaalta ketään ei myöskään säästellä. Kummelissakaan pöhköilyn lähtökohta ei ollut ilkeily vaan nauru – ja melkein kaikesta löytyy kyllä jotakin naurettavaa, kun vain katsoo oikeasta kulmasta.

Ehkä nerokkaan mutta naurettavan pöhköilyn ajatusmallissa olisi nykyihmiselle jotakin opittavaa? Silvennoinen katsoo silmiin ja vastaa hetkeäkään epäröimättä.

– Älä muuta sano.