fbq

Veronica Verho jätti erokodin - muutto repi hermot riekaleiksi

Veronica julkaisi kuvia uudesta sinkkukodistaan.

Juontaja Veronica Verho, 27, on muuttanut pois hänen ja Juhani Koskisen, 37, yhteisestä kodista.

Ex-pariskunta osti Helsingissä sijaitsevan asuntonsa vuonna 2020. Tammikuussa julkaistun eron myötä kaksikko laittoi kerrostalokolmionsa myyntiin. Pari pyytää asunnosta lähes 700 000 euroa.

Nyt kun asunnolle etsitään uutta omistajaa, Veronica on kerännyt tavaransa ja muuttanut uuteen kotiin. Tuoreissa somepäivityksissä ei paljastu, mihin Veronica on muuttanut. Kuvien perusteella koti on kuitenkin huomattavasti uudempi, kuin mihin juontaja ehti aikaisemmassa asunnossaan tottua.

Veronica Verho ja Juhani Koskinen laittoivat ökykotinsa myyntiin – hintapyyntö hengästyttää!

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Veronican ja Juhanin aikaisemmin asuttama koti sijaitsi vuonna 1891 rakennetussa kerrostalossa. Tuoreissa Instagram-kuvissa Veronica pyörähtelee uuden kerrotaloasuntonsa keskellä. Ikkunoissa roikkuvat jo verhot, mutta muuten huoneisto ammottaa vielä tyhjyyttään.

Kuvakarusellin viimeisessä kuvassa makoilee Veronican ja Juhanin yhdessä hankkima Matti-koira, joka nauttii auringon lämmöstä harmaalla sohvalla. Ilmeisesti Veronica on hankkinut itselleen uuden sohvan, sillä parin entinen istuin oli väriltään marjapuuron sävyinen.

Veronican jakamissa Instagram-tarinoissa juontaja on ikuistanut ystäviensä avustuksella rankkaa muuttoprosessiaan.

Veronica Verhon treenikäytös kerää kritiikkiä – tästä on kyse

Maanantaina (4.3.) julkaistuissa kuvissa ja videoissa Veronica istuu muun muassa sinisen pakettiauton kyydissä ja yrittää mahduttaa kaaran pienestä porttikongista asunnon sisäpihalle.

- Kiitos kaikille todistajille ja huonot yöunet sille munapäälle jolta ei herunu yhtään sympatiaa tässä sahatessa, Veronican ystävä tilittää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Veronica on jakanut tarinan omalle käyttäjälleen.

Vau! Veronica Verho yllättää tyylimuutoksellaan

Jakamallaan videolla kirosanat puolestaan lentelevät kun Veronica pyörittää auton rattia vimmatusti päästäkseen kapeasta raosta ehjin nahoin ulos.

- Minä soitan tuolle mersukuskille ihan kohta, Veronica manaa katsoessaan ikkunasta tien viereen parkkeerattua autoa.

- Mood koko muutosta, Veronica puolestaan kirjoittaa julkaisemansa valokuvan yhteyteen.

Kuvassa nainen repii naamaansa epätoivoinen ilme kasvoillaan.

Veronica on jakanut kuvia uudesta kodistaan myös tarinaansa, tosin ensimmäisessä otoksessa hän seisoskelee asunnon keskellä pelkkää pimeyttä ympärillään. Tilaa valaisee ainoastaan kännykän taskulamppu.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Veronica Verho otti uuden tatuoinnin – erikoinen valinta

Tänään julkaisemallaan videolla Veronica silittelee sylissään makaavaa Matti-koiraa.

- Ensimmäisenä aamuna pääsi jo köllöttelemään aurinkoon.

Veronica ja Juhani ehtivät seurustella noin neljän vuoden ajan. Juhani ei ole vielä paljastanut, mihin hän on tekemässä muuttoa ex-parin entisestä kodista.