fbq

Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornasen ampumavälikohtauksesta: "Olin paikalla"

– Ymmärrän hyvin, että tiedontarve on valtava, Antikainen kirjoittaa.

Seiska uutisoi tänään, että perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on epäilty vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Rikosepäily ajoittuu torstaiyöhön, jolloin Vornanen oli viettämässä iltaa toisen kansanedustajan kanssa Bar Ihkussa Helsingissä.

Kun kaksikko poistui yökerhosta, Vornanen avasi Seiskan tietojen mukaan tulen käsiaseella Helsingin keskustassa.

Seiskan tietojen mukaan Vornasen seurassa ollut kansanedustaja on perussuomalaisten Sanna Antikainen. Häntä ei epäillä rikoksesta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Perussuomalaiusten Sanna Antikainen on toisen kauden kansanedustaja. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja.

"Poliisi tarvitsee työrauhan"

Kun Seiska tavoitti Antikaisen, hän ei halunnut kommentoida asiaa, vaan pyysi kysymyksiä sähköpostilla.

Kaksi tuntia uutisoinnin jälkeen Antikainen kuitenkin avasi sanaisen arkkunsa X:ssä eli entisessä Twitterissä.

Olin paikalla eilen ja näin osan välikohtauksesta sivullisena.

– Ymmärrän hyvin, että tiedontarve on valtava, mutta se on sitä suurempi vielä poliisin osalta, joka tekee tutkinnan kuullen kaikkien silminnäkijöiden havainnot ja lopulta tiedottaa kokonaisuudesta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Poliisi tarvitsee nyt työrauhan tapahtumien selvittämiseksi. Omalta osaltani autan poliisia asian selvittämisessä kaikin mahdollisin tavoin, Antikainen kirjoitti.

Purra kommentoi: "Karmea tieto"

Seiska on saanut vahvistuksen Vornasen rikosepäilyille useasta luotettavasta lähteestä.

Ensiuutisen jälkeen asiaa on kommentoinut myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Hän oli Seiskan tiedoista järkyttynyt.

– Se on aivan karmea tieto. Odotan poliisilta lisätietoa asiasta, ja sitten olemme viisaampia, Riikka Purra totesi.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Poliisilta hämmentävät kommentit

Seiska tavoitti myös tutkinnanjohtaja Jukka Larkion Helsingin poliisista.

Hän ei suostunut vahvistamaan epäillyn henkilöllisyyttä tai sitä, että tämä olisi kansanedustaja jutun yhteiskunnalisesta merkityksestä huolimatta.

Pitääkö paikkaansa että kansanedustaja on epäiltynä?

– En ota kantaa. Semmonen ampuminen ollut viime yönä.

Missä se tapahtui?

– Keskustassa.

Osuiko luoti?

– En ota kantaa, Larkio totesi.

Timo Vornanen on 53-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Hän on siviiliammatiltaan poliisi.

Juttua muokattu 3.5.2024 klo 22:06: Lisätty vahvistetut rikosnimikkeet.

Timo Vornanen edustaa perussuomalaisia eduskunnassa.