fbq
20210813, Malaga. Love Island kuvauspaikka vierailu. Kuvassa Veronica Verho

Veronica Verhon ankea paluu Balilta - sai haukut, rusketus rapisee ja jetlag painaa

Eronsa jälkeen pari viikkoa paratiisisaarella mietiskellyt ja sairastellutkin mediapersoona on palannut Suomeen

Juontaja ja somevaikuttaja Veronica Verho, 27, on palannut Balin-lomaltaan maanantaina (5.2.). Paluussa oli arjen makua, mutta myös huumoria.

Balille Veronica lähti omin päin, kun hänelle ja kihlatulleen Juhani Koskiselle tuli ero tammikuussa.

Tällaista sisältöä Veronica Verho jakaa unelmalomalta - ex-rakkaalla tärkeä rooli

Instagramin tarinat-osiossa, jossa videot näkyvät 24 tunnin ajan niiden julkaisemisen jälkeen, Veronica kuvasi eilen saapumistaan asuntoonsa, jossa hän sai aivan ensimmäisenä haukut.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Poissaolonsa ajan Juhanin hoitamat mäyräkoirat Matti ja nuorempi Teppo nimittäin saavat asiaan kuuluvan hepulin ja haukkuvat emäntänsä pystyyn.

Kyse on kuitenkin jälleenäkemisen intoa puhkuvat kimeät intohaukut, ja kumpikin mäyräkoira vuorotellen kapuaa lattialle istuvan emäntänsä syliin paijattavaksi ja nuolemaan Veronican kasvoja.

Veronica ja Juhani erosivat yllättäen pari viikkoa sitten. Molemmat ovat mediayrittäjiä ja lisäksi tv:stä tuttuja.

Seuraava tarinavideo on julkaistu tiistaiaamuna (6.2.), kun Veronica on koiranulkoilutuspuuhissa Helsingin trendikkäässä Punavuoren kaupunginosassa, jossa hän asuu.

Keli on pakkasella, ja katupielet näyttävät sottaisilta jäätyneine lätäköineen. Aamu on yhä sinisen pimeä, eikä kaduilla näy muuta kuin äänekäs linja-auto. Sanalla sanoen, tunnelma on apea.

Veronica onkin kirjoittanut videoonsa, miten oikein tuntee vähäisen rusketuksen rapisevan päältään. Näet videon tästä niin pitkään, kunnes se poistuu palvelusta. 

Ruskettumisaikaa ei Balilla tullut yhtä paljon kuin Veronica olisi halunnut, sillä hän joutui reissullaan myös sairaalaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Veronica Verho joutui sairaalaan Balilla

Lopulta Veronica on saanut nukuttua hieman pois jet lagiaan. Arkisessa tilitysvideossaan hän kertoo, miten aikavyöhykkeiden ylitykseen sopeutuminen painaa, ja miten unisuus vaatii vähän haukkaamaan happea nuhjuisen olon vastapainoksi.

Instagram-tilillä on useita tunnelmakuvia Veronican matkasta paratiisisaarelle.