fbq

Ohjaaja Teppo Airaksinen lupaa Ylellä alkavan Etsijät-sarjan olevan täyttä komediaa – ”Katsoja nauraa ääneen, eikä vain hymähtele”

Teppo Airaksinen on aiemmin ohjannut muun muassa Putousta ja Kimmo-sarjan.

Ylen uusi, torstaina 28.9. alkava komediasarja Etsijät kertoo pikkupaikkakunnalla toimivasta yhdistyksestä, joka on erikoistunut kadonneiden henkilöiden etsintään. Syrjäisellä huoltoasemalla kokoontuvaan YOLO-porukkaan kuuluvat muun muassa yhdistyksen juonitteleva johtaja Nixon (Pirjo Lonka) ja monitaidoton Venni (Kari Hietalahti).

Sarjan on ohjannut Teppo Airaksinen, jonka aiempiin töihin kuuluvat esimerkiksi elokuvat Juice ja Napapiirin sankarit 2 sekä tv-sarjat Downsiftaajat ja Putous. Hän halusi toteuttaa Etsijät-sarjan pidäkkeettömällä tavalla.

– Nykyään tehdään aika paljon draamakomediaa. Minä en halunnut nyt sellaista. Tahdoin tehdä täyttä komediaa, jossa katsoja nauraa ääneen, eikä vain hymähtele, Teppo määrittelee.

Hissu Hietalahden tähdittämä Etsijät edustaa outoa huumoria – ”Tehdäänpä sellainen sarja, jossa ei ole mitään järkeä”

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Toisaalta sarjalla on tumma pohjavire. YOLO-joukkio etsii kadonneita ihmisiä, jotka löytyvät mahdollisesti kuolleina.

– Onhan tämä tällainen synkähkö komedia, hahmotkin ovat aika masentuneita tyyppejä. Mutta kun Tommi Liski aikoinaan ehdotti sarjaa vapaaehtoisista ruumiinetsijöistä, niin se oli minusta heti hauska komedian aihe, Teppo kertoo.

Etsijät julkaistaan Yle Areenassa torstaina 28. syyskuuta. Sarja alkaa samana päivänä Yle TV1:ssä kello 20.00.

YOLO-etsijäjoukkoon kuuluvat Nixon (Pirjo Lonka), Saikku (Tommi Liski), Venni (Kari Hietalahti), Karita (Pia Andersson) ja Ilkka (Heikki Ranta).

Seuraa meitä somessa