fbq

Mira Luoti asuu askeettisesti - Maria Veitolalta kriittinen kommentti

Mira Luoti avaa kotinsa ovet Maria Veitolalle.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa kurkistetaan to 28.3. televisioitavassa jaksossa artisti Mira Luodin kotiin. Mira ja hänen kihlattunsa, levy-yhtiön toimitusjohtaja Olli Saksa asuttavat kahta eri kotia. Uusperheeseen kuuluvat Ollin kolme lasta ja Miran kolme lasta.

Miran kotona Maria hämmästelee siisteyttä ja sitä, ettei asunnossa vaikuta olevan mitään ylimääräistä. Kaikenlainen koriste-esineistö ja tilpehööri loistaa poissaolollaan.

Mira kertoo ohjelmassa muuttaneensa jatkuvasti, ja sen takia tavaroita on täytynyt karsia. Hän on asunut ohjelmassa nähtävässä kodissa 3,5 vuotta, joka on hänelle pisin aika missään asunnossa.

- Olen fanaattinen kierrättäjäihminen, Mira linjaa ohjelmassa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Myös lasten huoneet ovat hyvin siistit, eikä tavarakasoja näy missään.

Maria sanoittaa varovaisesti ajatuksiaan Miran kodista.

- Älä ota loukkauksena, mutta vähän Airbnb-tunnelma, Maria kuvailee kotia viitaten hotellityyppiseen majoitukseen.

- Niin on! Mun äiti sanoo, että sairaala, Mira nauraa.

Oho! PMMP:n jäsenet ottivat identtiset tatuoinnit - kuva

Mira myöntää, ettei varsinaisesti viihdy kotona. Kotona ollessaan hän kaipaa keikoille. Tosin vielä PMMP-yhtyeen lopettamisen aikoihin Mira haaveili kotiäitiydestä. Nykyään hän nauttii kotiarjen vastapainona keikkaelämästä.

Mira tunnustaa ohjelmassa olevansa pihi ja valitsevansa kaupassa halvimman vaihtoehdon. Hän on ostanut vahingossa minikokoisia kahvisuodatuspusseja, mutta toteaa, että niitä voi aivan hyvin käyttää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Se on elämäntapa. Mua ei haittaa tuollainen. Olli olisi heti heittänyt (suodatinpussit) menemään, koska ne ovat väärän kokoiset. Minä käytän sinnikkäästi, kun olen ne hankkinut, Mira linjaa.

Yökylässä Maria Veitola MTV3:lla ja MTV Katsomossa torstaisin.

Seuraa meitä somessa