Spencer on kauhuelokuva, jolla on onnellinen loppu

Sanat eivät riitä kuvailemaan, miten hyvä Kristen Stewart on prinsessa Dianana elokuvassa Spencer. Samaa mieltä on käsikirjoittaja Steven Knight, joka kertoo lukuisten tähtien halunneen osan itselleen.

– Diana on vaikea rooli, jonka aiemmat tulkinnat ovat ajaneet karille. Moni näyttelijä oli äärimmäisen halukas esittämään Spencerin pääosaa, mutta Kristen kaappasi sen välittömällä itsevarmuudella. Hän tarttui siihen molemmin käsin ja totesi roolin kuuluvan hänelle, Knight kertoo IndieWiren haastattelussa.

Spencer sai alkunsa, kun chileläisohjaaja Pablo Larraín halusi tutkia, miksi Diana herätti niin valtavasti empatiaa. Miksi hän merkitsi niin paljon niin monille? Knight kertoo ihmetelleensä samaa seuratessaan televisiosta Dianan hautajaisia 6. syyskuuta 1997.

– Tuolloin britit tekivät jotain, mitä he eivät koskaan tee: osoittivat tunteitaan julkisesti. Ihmiset itkivät ja kyynelehtivät avoimesti Dianan arkun lipuessa heidän ohitseen. Muistan ihmetelleeni, mitä tapahtuu? Ja miksi myös itse muutun tunteelliseksi? Knight muistelee.

Elokuvantekijät päättivät jo alussa, ettei Spenceristä tulisi perinteistä henkilökuvaa. Sellainen ei ollut myöskään Larraínin edellinen elokuva Jackie (2016) toisesta traagisesta ja koko maailman tuntemasta naisesta, Jacqueline Kennedystä.

Knight toi pöydälle idean kolmipäiväisestä joulunvietosta kuninkaallisen perheen Norfolkin lomapaikassa Sandringhamin kartanossa. Vuosi on 1991, joka on viimeinen ennen Dianan ja Charlesin vajaa vuosi myöhemmin voimaan tullutta asumuseroa.

Knight pysytteli tietoisesti kaukana kaikista Diana-kirjoista ja -dokumenteista sekä ennen kaikkea The Crown -sarjasta. Sen sijaan käsikirjoittaja onnistui jututtamaan Sandringhamin kartanon entisiä työntekijöitä, jotka olivat paikalla kyseisenä jouluna. Elokuvassa nämä anonyymit haastateltavat tiivistyvät kolmeen keksittyyn hahmoon: keittiömestariin (Sean Harris), päähovimestariin (Timothy Spall) ja Dianan pukijaan (Sally Hawkins). Knight havaitsi, että suurin osa henkilökunnasta oli Dianan puolella.

– He toivoivat hänen selviytyvän ja menestyvän. He näkivät Dianan yhtenä heistä, normaalina ihmisenä, joka yritti nykyaikaistaa järjestelmää. He myös näkivät kuinka heikoilla aseilla Diana oli varustautunut ja tunsivat siksi suurta myötätuntoa häntä kohtaan.

Elokuvassa Diana ilmestyy joulunviettoon yksin kuninkaallisen perheen ollessa jo paikalla. Appivanhempien ja muiden vieraiden kylmä ja avoimen paheksuva suhtautuminen kansan rakastamaan prinsessaan tuo mieleen vainoharhakauhun klassikot. Knight ja Larraín ovatkin kertoneet halunneensa Spencerin tuntuvan osin kuin kauhuelokuvalta.

– Ennen kaikkea siksi, että kyseessä on satu. Ja suurin osa saduista on kauhutarinoita, joilla on onnellinen loppu, Knight toteaa.

Dianan oma ahdistus on käsinkosketeltavaa. Hän joutuu vastentahtoisesti pitämään mieheltään saatuja helmiä, jotka tämä on antanut lahjaksi myös rakastajalleen. Paparazzien kaukoputkien ansiosta prinsessan huoneen verhot ommellaan kiinni. Myös Dianan sairastama bulimia ja mielenhäiriöt tuodaan esiin. Painajaisten joulu syvenee, kun Diana saa näkyjä Anne Boleynista, toiseen naiseen rakastuneen Henrik VIII:n mestauttamasta vaimosta.

Spencer on tiivistetysti tarina synkän linnan vankina olevasta prinsessasta, joka pääsee lopulta pakoon. Diana löytää uudelleen itsensä ja identiteettinsä, osin naapurissa sijainneen lapsuudenkodin ansiosta. Knightin mukaan kukaan käsikirjoittaja ei voisi pyytää parempia ammuksia.

– Melkein kaikki uskomattomimmat yksityiskohdat ovat totta. Kuten se, että Dianan hylätty lapsuudenkoti todellakin sijaitsi Sandringhamin kartanon naapurissa piikkilangan takana.

Toinen voimanlähde ovat lapset, prinssit William ja Harry. Diana oli tunnetusti äärimmäisen hellä, huolehtiva ja rakastava äiti, joka ei suostunut pitämään etäisyyttä lapsiinsa muiden kuninkaallisten tavoin. Elokuva on koskettavimmillaan kuvatessaan Dianan ja poikien yhteisiä hetkiä. Ne ovat kuin polaroid-otoksia salaisesta, turvaa ja lämpöä huokuvasta piilopaikasta, joihin muilla ei ole pääsyä.

– Ihmisenä hän oli ennen kaikkea äiti, se oli hänen ykkösprioriteettinsa. Ja meidän tärkein tehtävämme oli löytää ihminen ikonin takaa ja tehdä hänestä todellinen, Knight tiivistää.