fbq
Tervo_WEB_Yle_071b988cd9.jpg

Jari Tervo palaa ruutuun: Muistelee kylmän sodan Suomea

Kun Kylmän sodan Suomi alkaa 27.12.2021, on Neuvostoliiton hajoamisesta tullut kuluneeksi 30 vuotta ja yksi päivä. Tervon mielestä on aika katsoa suomettumisen aikaa ja kertoa, kuinka Suomi selviytyi kylmästä sodasta. Kahdeksanosaisessa sarjassa pohditaan muun muassa sitä, mitä suomettuminen oli, mitä vuosikymmeniä jatkunut itselle valehteleminen tekee kansakunnalle ja kuinka syvään Suomi painui Neuvostoliiton edessä ”rähmälleen”. Mikä kaikki oli välttämätöntä vai oliko kysymys kuitenkin menestystarinasta, koska itsenäisyys onnistuttiin säilyttämään? 

Neuvostoliiton tahto otettiin kylmän sodan Suomessa huomioon kaikessa, ulkopolitiikasta kulttuurielämään ja hallituksen muodostamisesta tiedonvälitykseen. Suomettumisen kokonaiskuva avataan lähtemällä liikkeelle dramaattiselta 40-luvulta: hävityn sodan jälkeen Suomen oli muutettava linjaansa. Kylmän sodan Suomessa nähdään, kuinka Neuvostoliiton vaikutusvalta Suomen asioihin syvenee vääjäämättömältä tuntuvalla tavalla vuosikymmenien vaihtuessa. Sarjassa tuodaan esiin myös lännen vaikutuspyrkimykset ja Suomen tilanteen yhteydet kylmään sotaan maailmalla.
Kylmän sodan Suomessa nousee isoon rooliin suomettumisen syvin vaihe, 1970-luku taistolaisineen ja ystävyys-liturgioineen. Erityisesti näissä sarjan jaksoissa käsitellään Ylen ja muiden tiedotusvälineiden osuutta suomettumisessa.
– Suomettumisen vuosikymmenet eivät ole kansamme historian kunniakkaimpia lukuja, mutta ei niitä silti saa unohtaa. Se olisi itsensä pettämistä. Suomettuminen vaikutti ikään kuin normaalilta ja siksi kaikki kritiikki sitä kohtaan tuomittiin… niin, epänormaaliksi. Suomen tie läpi kylmän sodan vuosikymmenten on kertomisen arvoinen tarina", Jari Tervo sanoo.

Kylmän sodan Suomea varten on haastateltu aikakauteen perehtyneitä tutkijoita ja aikalaisia, jotka kertovat myös omakohtaisia kokemuksia siitä, millaisia muotoja suomettuminen arkielämässä sai ja miltä suomettuminen tuntui. Haastateltavia ovat mm. historiantutkija Kimmo Rentola, ohjaaja Kari Heiskanen, historiantutkija Liisa Lalu, kirjailija Pirkko Saisio, muusikko Mato Valtonen ja historiantutkija Aleksi Mainio.
Samaan aikaan tv-sarjan kanssa julkaistaan radiosarja Suomettumisen aika, joka syventää ja täydentää tv-sarjassa käsiteltäviä teemoja. Molempien sarjojen käsikirjoittajana on Marjo Vilkko.

Kylmän sodan Suomi kokonaisuudessaan Yle Areenassa 27.12. ja Yle TV1 27.12.2021–5.1.2022 joka arkipäivä klo 20.00
Suomettumisen aika kokonaisuudessaan Yle Areenassa 27.12. ja Yle Radio 1 27.12.2021–5.1.2022 joka arkipäivä klo 15.00

Seuraa meitä somessa