Tanssii tähtien kanssa - MTV3

Christoffer Strandberg ja Jutta Helenius: Tanssimme edelleen yhdessä

Vuonna 2019 Tanssii tähtien kanssa -kisan voittaneista näyttelijä Christoffer Strandbergista ja hänen tanssinopettajastaan Jutta Heleniuksesta tuli niin hyviä ystäviä, että he ovat edelleen paljon tekemisissä toistensa kanssa. 

Myös Christofferin ja Jutan tanssit ovat jatkuneet. 

– Tulimme juuri yhteiseltä tanssikeikalta. Olemme kyllä tanssineet muutenkin ihan tanssimisen ilon vuoksi. Olemme pitäneet yhteyttä, emmekä ole päästäneet irti toisistamme, Christoffer kertoi TTK:n live-lähetyksessä, jonne parivaljakko saapui sunnuntaina. 

Hän kertoi muistavansa hyvin edelleen sen tunnelman ja jännityksen, jotka ohjelman studiossa sunnuntaisin vallitsevat.

– Koko TTK oli niin postiviinen ja kaikin puolin vavisuttava ja vahvistava kokemus, että pelkästään lämmöllä muistelen sitä, hän totesi.

Näyttelijälle oli tärkeää tulla seuraamaan tanssikisaa paikan päälle juuri parinvaihtoviikolla. Hänelle itselleen jäi vahvat muistot omasta parinvaihtoviikostaan, jolloin hän tanssi Matti Puron kanssa. 

– Se menee tunteisiin joka kerta kun sen katsoo. En tajunnut silloin sillä viikolla, miten suuri juttu siitä saattaa tulla, ja sinä iltana ymmärsin, että tämä on aika merkityksellistä itselle ja saattaa olla myös muille, ja aika sen jälkeen on sen myös osoittanut. Saan edelleen siitä palautetta melkein viikoittain ihmisiltä ympäri Suomea. Siinä hetkessä oli jotakin meistä riippumatonta.  

Lue myös: Sita Salminen ja Kia Lehmuskoski toivat TTK-lattialle naisten välistä erotiikkaa: ”Löysin itsestäni uusia puolia”

Tällä kaudella huilimassa oleva tanssinopettaja-Jutta myönsi, että on hauskaa seurata Tanssii tähtien kanssa -kisaa välillä katsomon puolelta. 

–  Ihanaa, ettei minun tarvitse nyt jännittää. Aika tiiviisti ovat tietysti kotona nämä asiat läsnä, hän viittasi puolisoonsa Sami Heleniukseen, joka tanssii tällä kaudella Jenni Poikeluksen parina. 

– Halusin pitää vähän taukoa. Tein ohjelmaa kuitenkin kahdeksan vuotta peräjälkeen. Tuntui siltä, että nyt on parempi ottaa iisimmin. Yritän muutenkin ottaa rennosti tämän syksyn, hän kertoi.

Christoffer on myös yrittänyt ottaa syksyllä rauhallisesti. Hän tekee juontokeikkoja ja käsikirjoitustöitä, mutta on pyhittänyt aikaa kotona olemiselle, sillä Siuntiossa odottaa hänen ja puoliso Janne Strandbergin omakotitalo, joka kaipaisi pientä laittoa.

– Talossa on paljon päivitettävää, että saamme siitä meidän näköisemme. Mutta omakotitalossa asuminen on tuntunut erittäin hyvältä. Me olemme sellaisia, että tykkäämme hoitaa ja ottaa vastuuta. Saimme pihalle juuri 1,5 tonnia kiviä. Olen koko helkkarin syksyn rakentanut luonnonkivimuuria takapihalle, ja juuri olin pääsemässä loppuun, kun huomasin, että kivet eivät edelleenkään riitä, hän nauroi. 

Lue myös: TTK:n tiukkistuomari Helena Ahti-Hallberg: En arvostele ilkeyttäni

Tanssii tähtien kanssa MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.30.


Teksti: Anuliina Liukkonen I Kuvat: Pasi Murto18.10.2021 06:00
Katso myös
Sita Salminen ja Kia Lehmuskoski toivat TTK-lattialle naisten välistä erotiikkaa: ”Löysin itsestäni uusia puolia”
Draamaa TTK-lähetyksessä: Sokkipudotus ja yllätysuutinen
TTK:n tiukkistuomari Helena Ahti-Hallberg: En arvostele ilkeyttäni
Kiti Kokkonen kovilla TTK-harjoituksissa: "Vessaankin tanssiaskelin!"
Cristal Snow arvostelee siskonsa saamia pisteitä TTK:ssa: "Liian kriittistä"