fbq
erkki_saarela_allerinarkisto_d03c3db8f6.jpg

Kadonneet Suomi: Näyttelijäkonkari Erkki Saarelan veli katosi mystisesti Pariisissa – vuosien päästä tuli yhteydenotto muukalaislegioonasta

Erkki Saarela kertoo veljensä Leo-Lassi Saarelan traagisen elämäntarinan Kadonneet Suomi -ohjelmassa. Erkin isoveli Leo-Lassi, oikealta nimeltään Lauri, katosi Pariisissa vuonna 1969. 

Kuvataiteilijana työskennellyt Leo-Lassi tapasi viettää kesiä ulkomailla tehden erinäisiä hanttihommia. Tilanne kuitenkin muuttui, kun hän päätti avioitua. Suhde alkoi rakoilla, ja se päätyi lopulta asumuseroon. Leo-Lassi päätti jäättää kaiken taakseen ja lähteä Pariisiin. Veli tuli käymään Suomessa tapaamassa Erkkiä, joka ei tiennyt vielä silloin, että se on viimeinen kohtaaminen ennen katoamista.

Veli päätti palata takaisin Ranskaan heti seuraavana päivänä. Asiasta hän ilmoitti Erkille puhelimitse kertoen, että oli saanut rahtilaivalta töitä ja aikoi matkata sen kyydissä Pariisiin. 

Minne katosi 6-vuotias Nora? Kadonneet Suomi käsittelee kadonneiden suomalaisten mysteeriksi jääneitä tapauksia

Kului  kuukausia, eikä veljestä kuulunut mitään. Perhe huolestui, sillä vaikkeivat he olleet usein yhteyksissä, oli veljen tapana ilmoitella itsestään. Sisarukset päätyivät tekemään katoamisilmoituksen. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Suurin tuska oli vanhimmalla siskollani. Mulla oli liikaa kaiken maailman puuhaa. Opiskelua ja juhlintaa, Erkki toteaa phjelmassa. 

Joulukuussa 1969 perheelle ilmoitettiin, että Leo-Lassin reppu ja passi oli löydetty Seine-joen varrelta. Erkki epäili ystävänsä Esa Suvilehdon kanssa, olisiko veli voinut tehdä itsemurhan. 

Erkki muistelee, että muutama vuosi myöhemmin Leo-Lassin ex-vaimo olisi halunnut julistaa miehen kuolleeksi. Perhe ei kuitenkaan suostunut tähän. 

– Sanoin, että olen ihan varma, että jonain päivänä hän putkahtaa esiin. Luotin koko ajan, että se tulee tapahtumaan. 

Tietämättömyys läheisen kohtalosta oli perheelle pahinta. Veljen kohtalo mietitytti Erkkiä kosolti, mutta hän yritti elää silti omaa elämäänsä. 

– En voinut sitoa koko elämääni, vaikka hän olikin rakastettu veli, Erkki pohtii ohjelmassa. 

Kolme vuotta katoamisesta perheen vanhin sisko sai yllättävän kirjeen Itä-Afrikasta, Djiboutista. Leo-Lassi kertoi kirjeessään olevansa muukalaislegioonassa. Seitsensivuisessa kirjeessä hän kertoi tarinan, miksi päätyi sinne. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Ranskaan tullessaan hän oli rahaton ja itsemurhan partaalla. Kävellessään Seinen rannalla hänelle oli lyöty huppu päähän. Hän tunsi hartioissa, että sinne oli lyöty piikki. Hän menetti tajuntansa ja herätessään tajusi repun häipyneen. Sen jälkeen hän päätti hakea muukalaislegioonaan. 

Veli yritti karata kerran legioonasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Erkin mukaan Leo-Lassi oli otettu kiinni aavikolta, ja häntä oli kidutettu. Erkki selostaa, kuinka Leo-Lassilta oli poistettu kynsi kerrallaan, niin varpaista kuin käsistä. 

– Sen jälkeen hän päätti, ettei karkaa enää. 

Monen vuoden jälkeen veli pääsi pois muukalaislegioonasta. Jälleennäkeminen tapahtui kesken Erkin näytelmän. Isoveli ilmestyi yllättäen kainalosauvoissa paikalle.

– Hän oli murjottu ihminen, joka oli päättänyt palata takaisin oikeaan elämään.

Leo-Lassi pääsi jalkeilleen ja alkoi jälleen tekemään taidetta. Erkki halusi tietää, miksi veli oli päätynyt ratkaisuun liittyä muukalaislegioonaan. Lopulta Leo-Lassi oli suostunut vastaamaan. 

– Hän sanoi, että se oli hänen tapansa tehdä itsemurha. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Vuonna 1989 Leo-Lassin elämä päättyi, kun hän oli ollut juhlistamassa juhannusta ystäviensä kanssa. 

– Taiteilijaystävä oli tullut aamulla keittiöön, kun veljeni oli maannut verissään keittiössä. Ruumiinavauksessa todettiin, että sydän oli kuin 80-vuotiaalla. Hän oli kuollessaan 50-vuotias. 

Tytöt 18: Sunisan isä yritti tappaa hänet – uusi alku päättyy huumeissa riehumiseen ja sairaalareissuun

Kadonneet Suomi tiistaisin discovery+-palvelussa ja  kello 20TV5:lla. 

Seuraa meitä somessa