Seiska paljastaa: Näin JP Kukkonen kosi Nettaa
Seiskan tavoittama JP kertoo kosinnan tapahtuneen spontaanisti Monacon ökyravintolassa.
Seiska uutisoi tänään maanantaina, että kaurajuomalla rikastunut miljonääri Juha-Petteri "JP" Kukkonen ja hänen ex-vaimonsa Netta Kukkonen ovat menneet kihloihin toistamiseen.
JP ja Netta kertoivat ilouutisesta Instagramissa eilen sunnuntaina.
JP päivitteli tunnelmiaan luksuspuitteista Monte Carlosta, ja ravintolassa oli nautittu esimerkiksi huippukallista wagyu-lihaa sekä kaviaaria.
Myös Netta on kuvaillut somekanavalleen tunnelmia samppanjalasien keskeltä. Lopulta JP paljastaa suutelukuvan yhteydessä kihlauutisen.
– Päätettiin taas olla me, JP kirjoitti pusukuvan päälle.
Kaksikko myös esitteli molempien sormuksia lähikuvissa. Kuvan päälle JP oli kirjoittanut Tiffany & Co. Taustalla soi Bruno Marsin Marry You -kappale.
Seiska tavoitti tänään JP:n kommentoimaan yllätyskihlojaan.
– Oli erittäin spontaani kosinta, joka tapahtui Le Louis XV-ravintolassa, JP viestitti Seiskalle.
Kyseinen ravintola sijaitsee Monacossa Hotel de Paris Monte-Carlo -hotellin yhteydessä. Ökyravintolalla on kolme Michelin-tähteä.
Liikemiehen mukaan hän ja Netta eivät ole palaamassa Suomeen lähipäivien aikana.
– Ollaan varmasti Monacossa vielä pitkään, kun ei uskalla tulla Suomeen, JP totesi salaperäisesti.
Avioerohakemus vireillä
JP ja Netta nousivat joulukuussa kohuotsikoihin, kun Seiska paljasti Netan salatun rikostaustan.
Pariskunta päätti paljastusjutun jälkeen hakea avioeroa yhdessä, mutta vireillä olevasta avioerohakemuksesta huolimatta ex-pari on muun muassa matkustanut ulkomaille yhdessä.
JP on aiemmin vakuuttanut Seiskalle, että suhde on lopullisesti ohi, ja että he ovat Netan kanssa vain kavereita. Kihlautumisen myötä vaikuttaisi taas siltä, että ero on jälleen kerran peruttu.
Ex-naisystävän syytteet
Nettaa ennen JP seurusteli erään juristinaisen kanssa, jolle luetaan pian käräjäoikeudessa syytteet kiristyksestä ja kahdesta pahoinpitelystä.
Väitettyjen rikosten uhri on JP. Myös JP on saanut syytteen juristinaisen pahoinpitelystä.