Elokuva-arvostelu: Kauhuksi puettu 60-lukutrippi Last Night in Soho on rasittava sekamelska

Mikä sääli. Last Night in Soho on elokuva, jota on odotettu jo vuoden verran koronan siirrettyä sen ensi-iltaa kahdesti. Lopputulos on kuitenkin suuri pettymys kaikille muille paitsi niille, joiden mielestä ohjaaja Edgar Wright ei onnistu koskaan tekemään mitään väärin.

Parikymppinen uusiseelantilaistähti Thomasin McKenzie (The King, Jojo Rabbit) esittää Lontoon taideyliopiston muotilinjalle valittua Eloisea, joka vuokraa opiskelijahuoneen Sohon ytimessä sijaitsevasta talosta. Vuokraemäntänä nähdään rakastetuimpiin Bond-naisiin kuuluva Diana Rigg (Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa) viimeiseksi jääneessä roolissaan. Rigg kuoli syyskuussa 2020 vain hieman ennen elokuvan alkuperäistä ensi-iltaa.

Jo ensimmäisenä yönä tapahtuu jotain outoa, kun Eloise siirtyy selittämättömästi 1960-luvulle ja traagisen hyväksikäytön uhriksi joutuvan Sandien (Anya Taylor-Joy) kehoon. Tätä siirtymää ei selitetä millään tavalla, koska Wrightilla on hirvittävä kiire päästä tekemään sitä, mitä hän eniten haluaa: lavastaa Lontoon swingaava 60-luku uusiksi. Ja kun portti tälle leikkikentälle avautuu, niin Wright ei halua sieltä myöskään lähteä.

Last Night in Soho on rasittava yhdistelmä ohjaajan 60-lukufetissiä ja psykologisesta trilleristä b-luokan halvaksi kummituspelotteluksi taantuvaa kauhudraamaa. Wrightin visio ei pysy hetkeäkään kasassa, vaan tapahtumat poukkoilevat pitkin seiniä kuin retroflipperissä. Mikä sääli, sillä Wright osaa tehdä myös hyviä ja hallittuja filmejä, kuten Hot Fuzz (2007) ja Baby Driver (2017) todistavat. Valitettavasti Last Night in Sohon sukulaisteos on kuitenkin ohjaajan ADHD-häiriöinen pelielokuvakammotus Scott Pilgrim vastaan maailma (2010).

Kauhudraama. O: Edgar Wright. N: Thomasin McKenzie, Anya Taylor-Joy, Matt Smith, Diana Rigg. (Britannia 2021). 116 min.

Last Night in Soho elokuvateattereissa perjantaina 12. marraskuuta alkaen.