Milanon naisten paratiisi - Yle Teema & Fem

Milanon naisten paratiisi jatkuu tänään uusin jaksoin

Hurmaavasta italialaissarjasta Milanon naisten paratiisi käynnistyy tänään uusi, 5. tuotantokausi.

Jo lokakuuhun 1961 tapahtumissaan edennyt romanttinen italialainen päivittäisdraamasarja Milanon naisten paratiisi (Il paradiso delle signore, Italia 2015– ) jatkuu tänään uusilla, 5. kauden jaksoilla. Tuoreita osia on luvassa, sillä niiden esittäminen päättyi Italiassakin vasta toukokuun lopussa. Uusia jaksoja on 160, eli näillä mennään melkein ensi kevääseen.

Milanolaiseen tavarataloon sijoittuva tarina jatkuu siitä, mihin edellisen kauden lopussa jäätiin. Adelaiden paha erehdys ja sen seuraukset on viimein selvitetty, ja Umberto on pelastanut hänet elämälle. Riccardo on puolestaan päättänyt kuunnella sydämensä ääntä ja on muuttanut vapaamielisempiin ympyröihin yhdessä rakkaan Nicolettansa kanssa. Marta ja Vittorio ovat vielä viivästyneellä häämatkallaan Amerikassa ja nauttivat elämästään. Matkan anti saattaa tosin muuttaa paljon parin arjessa.

Italian ja sen kielen ystäville uusi Milanon naisten paratiisi -kausi tarjoaa paljon sekä tuoreita että tuttuja kasvoja. Luvassa on suuria tunteita, toiveita ja pettymyksiä, ammatillisia irtiottoja sekä sarjalle tunnusomaista yhteen hiileen puhaltamista. Milanon naisten paratiisi on  Aurora TV/Rai Fictionin tuotantoa.

Alla olevalla videolla Ladyvette esittää sarjan ihanan tunnussävelmän.

Milanon naisten paratiisin uudet, 5. kauden jaksot maanantaista perjantaihin Yle Teema & Femillä klo 16.00 perjantai 6.8. alkaen. Yle Areenasta jaksot löytyvät 90 päivän ajan. 


Teksti: Satu-Maria Niikko I Kuvat: P. Bruni/RAI/Yle Kuvapalvelu06.08.2021 01:00
Katso myös
Älykköromantiikkaa Oxfordissa
Rikoksia ratkova nuorempi neiti Fisher tarjoaa svengaavan kesäuusinnan
Elokuva-arvio: Rakkautta pandemian varjossa
Veronica Verho juontamaan Love Island Suomea: "Ihana olla mukana!"
Ylellä tuhti Elena Ferrante-paketti: Ystävyys kantaa läpi vaikeiden aikojen
Porvarisrouvasta vakoojaksi
Tältä näyttää uusi Häräntappoase
Vanha Häräntappoase nyt Yle Areenassa
Muistatko vielä Käenpesän?
Salkkareiden syksy alkaa erikoispitkillä jaksoilla