Love Island Suomi - Ava

Melinda joutui ensimmäisenä jättämään Love Islandin

Love Island Suomessa koettiin eilen tunteikkaita hetkiä, kun villan joutui ensimmäisenä jättämään taakseen Melinda.

23-vuotias tamperelainen Melinda jäi ilman paria, kun hänen parinaan ollut Kimi valitsi keskiviikkoiltana rinnalleen Oonan. Lopulta ilman paria olivat Melinda ja Krete, joista viimeisenä valintavuorossa ollut Tatu valitsi eilisillan jaksossa kumppanikseen Kreten.

Ensimmäisten jäähyväisten jälkeisenä päivänä onni villassa alkoi rakoilla. Nopeasti pusutteluasteelle edenneet Tobias ja Emilia totesivat, että ohi on. Emiliaa oli jo parin päivän ajan ahdistanut Tobiaksen liian innokas pariutuminen, ja lopulta Tobias sai neidon nihkeilystä tarpeekseen. Kilpailussa kaksikko jatkaa yhä parina.

Ahdistusta poti myös Niina, vaikka hän oli ehtinyt olla Muhamedin parina vasta yhden yön. Toisiinsa ihastunut kaksikko oli jo ehtinyt toivoa pääsevänsä pariksi, mutta nyt Niinasta tuntuu, ettei kipinä leimahdakaan liekkiin. Muhamed toivoisi hiukan pidempää yhteistä tutustumisaikaa ennen päätöksen tekemistä.

Saaren kiistaton kuningatar on tällä hetkellä Salli. Iloinen ja urheilullinen neito valitsi parikseen ilmeisen tyytyväisen Markuksen, joka tekee nyt kaikkensa valloittaakseen kaunottaren. Sallin seura kiinnostaa myös Muhamedia, Tobiasta ja ensi silmäyksellä naiseen ihastunutta Tatua.

Tänään lemmenpeli voi keikahtaa aivan päälaelleen, sillä katsojat ovat saaneet äänestää mieleisensä parit villan sinkuista. Änestyksen tulos selviää illan lähetyksessä.

Uusi Love Island Suomi -kausi kuutena päivänä viikossa maanantaista lauantaihin mtv-palvelussa ja C Moressa klo 20.00 ja  Avalla klo 21.00. 

 


Teksti: Satu-Maria Niikko I Kuvat: MTV27.08.2021 12:15
Katso myös
Veronica Verho juontamaan Love Island Suomea: "Ihana olla mukana!"
Koronatapaukset siirtävät Love Island Suomen alkua viikolla
Esittelyssä uudet sinkut: Love Island Suomi alkaa tänään
Love Island Suomen kilpailija vaihtuu
Katso video: Uudet sinkut Eeli ja Niina saapuivat jo sekoittamaan Love Islandin lemmenpeliä
Wellnessmalli Salli saapuu tänä iltana Love Islandille
Parit vaihtuivat Love Islandilla