fbq
20200117, Helsinki. Kultainen Venla 2019. Kuvassa Olga Temonen.

Aivosyöpään sairastunut Olga Temonen avoimena – näin hän voi nyt

Olga on saanut sairauteensa hoitoa sekä Suomessa että ulkomailla.

Näyttelijä ja tuottaja Olga Temonen, 46, kertoi joulukuussa sairastuneensa syöpään.

Olgan aivoista oli löydetty neljännen luokan syöpäkasvain, jonka leikkaaminen oli sen sijainnin vuoksi mahdotonta.

Tästä huolimatta Olga on saanut sairauteensa sädehoitoa ja on matkustanut hoitoihin myös ulkomaille.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Olga palasi takaisin hoitomatkaltaan Saksasta ja Hollannista maaliskuussa.

– Hain sieltä tukevia hoitoja, eli sellaisia, joita ei Suomessa vielä saa. Sieltä sain sellaista sähköhoitoa, eli aivoihini johdettiin pienillä taajuuksilla sähköä, joka pitää kasvaimen kurissa, Olga kuvaili hoitojaan Seiskalle.

Vakavasta diagnoosista huolimatta, Olgan kevääseen on mahtunut myös iloisia asioita ja tapahtumia. 

Maaliskuussa Olga juhlisti suomalaista elokuva-alaa Jussi-gaalassa yhdessä miehensä Tuukka Temosen kanssa, ja huhtikuun alussa koko perhe lomaili Italiassa.

Sädehoitojen vuoksi Olga joutui ajelemaan hiuksensa, mutta jo maaliskuussa hän iloitsi sen takaisin kasvamisesta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Hittielokuvaa katsomaan

Torstaina (25.4.) Olga päivitti kuulumisiaan Instagram-storyssaan. Story-julkaisut jotka ovat julkaisunsa jälkeen katsottavissa 24 tunnin ajan. 

Julkaisemallaan videolla Olga kertoo olevansa matkalla katsomaan supersuosion saavuttanutta Myrskyluodon Maija -elokuvaa. Samassa Olga myös kertoo voinnistaan.

Olga kuvailee vointinsa olevan siltä kannalta hyvä, ettei mitään suurempia oireita ole ilmaantunut. Myös ajellut hiukset ovat kasvaneet roimasti.

– Kauheesti te ootte kysellyt että miten mä voin. Ja... Tälleen mä voin. En mä tiedä. Ei mulla oo nyt mitään oireita, siis semmosia et ois tullut isoja oireita tai mitään. Toivottavasti tuumori pysyy poissa, Olga kertoo hyväntuulisena.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy