Roba - C More

Uusi naispoliisi tuo Robaan tilannekomiikkaa

Tänään alkavalla Roban uudella kaudella sarjaan mukaan tulee kaksi uutta poliisia, joita näyttelevät Alex Anton ja M/S Romanticista tuttu Annika Aapalahti.

Suomen pitkäkestoisimmaksi poliisidraamaksi kasvanut Roba saa viidennen tuotantokautensa, joka alkaa C Morella torstaina 13.5. Sarjaa tähdittää aikaisemmilta kausilta tuttu eturivin näyttelijäkaarti: Kari Hietalahti, Leena Pöysti, Riku Nieminen, Andrei Alén, Tiina Lymi, Mimosa Willamo, Mari Perankoski, Ilari Johansson ja Rauno Ahonen

Uusina poliiseina nähdään Annika Aapalahti (M/S Romantic, Kaikki synnit) ja Alex Anton (Peruna, Karppi), jotka näyttelevät Roban poliisiaseman uusia vahvistuksia.

Kauden teemoja ovat poliisiin kohdistuva väkivalta ja maalittaminen. Tarina alkaa terrori-iskusta Helsingin keskustassa. Iskun jälkiselvittelyt aiheuttavat mustamaalauskampanjan, joka kohdistuu ensin uhriin, mutta kääntyy pian poliisia vastaan. Robalaisten täytyy taistella palauttaakseen luottamus. Paineet ovat kovat, samoin tarve säilyttää tasapaino kodin ja työn välillä.

Puhuu ensin, miettii vasta sitten

Toinen uusista poliiseista on Annika Aapalahden esittämä vanhempi konstaapeli Orvokki ”Ode” Karhula, joka puheliaisuudellaan kiristää varsinkin Arto Mäkelän (Hietalahti) hermoja.

– Ode on räpätäti. Suu käy, ja hän puhuu ensin ja miettii vasta sitten. Hän aiheuttaa kiusallisia tilanteita ja tuo sarjaan tilannekomiikkaa. Höpöttelevän ulkokuoren alla on kuitenkin ristiriita. Ode on aika yksinäinen, mikä ajaa häntä ongelmiin, joiden kanssa hän läpi sarjan kamppailee, Annika paljastaa.

Hän tunnustautuu poliisisarjojen suurkuluttajaksi, mutta ei ollut koskaan ennen näytellyt poliisia.

– Tämä rooli oli minulle unelmien täyttymys. Ensimmäinen kuvauspäivä oli silti vähän hämmentävä, kun vedin poliisin haalarit niskaan ja sen vyön, joka painaa ihan sikana. En edes tiennyt, mitä kaikkea kamaa siinä roikkuu ja miten niitä käytetään, tazereita ja muita. Onneksi vanhat konkarit auttoivat mielellään kaikessa. En kuitenkaan näyttele niinkään poliisia, vaan ihmistä sen haalarin alla.

Annikan mukaan kuvauksissa oli ahdistavista aiheista huolimatta rento ja humoristinen tunnelma, eivätkä tapahtumat päässeet menemään ihon alle.

– Väkivaltakohtaukset ovat tietysti aina vähän semmoisia, että ne pitää miettiä tosi tarkkaan. Siinä pitää pysyä se leikki mukana, eikä niitä passaa ottaa liian tosissaan, hän toteaa.

Annika Aapalahden tunnetuin rooli on ollut murjottavan morsiamen hahmo sarjassa M/S Romantic.

Teksti: Anuliina Liukkonen I Kuvat: C More, Yle13.05.2021 03:00
Katso myös
Sikke Sumari joutui astumaan sivuun kesken Kokkisota-kuvausten
Sanna Ukkola häädettiin BB-talosta
Jussi Vatanen näyttelee pääosaa kesällä Haminassa kuvattavassa jännityssarjassa
Miten ulkomaan maajussien suhteille kävi? Naisten hylkäämällä Stefanolla on yllättäviä uutisia
Tässä ovat uudet au pairit: Matka lässähti pandemian vuoksi