Nyrkki on yhtä tärkeä kuin Levottomat
Vuosiin 1955 ja 1956 sijoittuva trilleri rikkoo sujuvasti täkäläistä sangen genretietoista perinnettä ottamalla aiheeksi Helsingin agenttikuviot, sijoittamalla tapahtumat epävakaalle 1950-luvulle ja valitsemalla tyylilajiksi suorastaan fantasiaa lähentelevän fiktion.
Normaalisti meikäläinen epookki haluaisi seistä jäykästi asennossa historiankirjan vieressä tai vähintään peilata pienen ihmisen sosiaalisia ongelmia.
Nyrkki ei.
Siinä mennään 24 freimin sekuntinopeudella kohti seuraavaa takaa-ajoa, juonenkäännettä, räjähdystä ja ojaa tai allikkoa.
Myös pääosassa on nainen, joka on aktiivinen toimija, eikä toimintakenttänä ole romantiikka tai ihmissuhteet muiden välillä, vaan Helena Korhosen oma maailma ja toimintafiktion käänteet.
Kaikkiaan mukana on paljon laskelmointia. Ja paljon rahaa. Pienet hymyn hetket suvantopaikoissa, sympaattiset kohellukset ja silmää hivelevän tumma maailma viisikymmentäluvun designin keskellä vetävät puoleensa niin toiminnan kuin draaman ystäviä sekä epookkinautiskelijoita.
Nyrkki ei kuitenkaan ole juuri yhtään syvällinen tai erityisen nopea tai uudistava.
Samaan tapaan kuin vuoden 2000 elokuva Levottomat se kuitenkin vastaa tarkasti yleisön makuun ja jättää liiat nyanssit sivummalle. Se tarjoaa monikoukkuista, taloudellisesti ja jossain määrin sisällöllisesti kestävää viihdettä.
Nyrkki rohkaisee tekemään kanavan erottautumiskeinoksi draamaa tönkköjen ei-vielä-julkkisten juontamien studioyleisökisailujen sijaan, vaikka talousriskit ovatkin isommat.
Nyrkki syyskuun ajan maanantaisin Elisa Viihde Viaplay