Abiturientti Aliisan bileputki voi kestää 14 päivää, yksi niistä päättyi psykoosiin – dokumenttisarjassa sukelletaan suomalaisnuorten ongelmiin
Kati Laukkasen ohjaamassa Tytöt 18 -dokumenttisarjassa sukelletaan oululaisten nuorten Aliisan, Mikin, Mallan ja Sunisan elämään puolen vuoden ajaksi. Vuonna 2022 julkaistu sarja esitetään 19.4. putkeen TV2:lla, ja se on yhä katsottavissa myös Yle Areenassa.
Malla on asunut viisi vuotta laitoksessa, jossa hän siivittää ajan kulkua huumeilla. Täysi-ikäistymisen myötä tulee kuitenkin muutto omaan kotiin. Sunisalla on myös edessään suuri elämänmuutos, kun hän pääsee laitoksesta omilleen. Mikillä ei puolestaan riitä voimia arjen askareisiin, ei edes kahvin keittoon. Hänellä saattaa mennä monta tuntia vuorokaudesta pelkkään makoiluun.
Sarjassa seurataan myös omillaan asuvaa, lukiota käyvää Aliisaa, jolla on rahahuolia. Aliisalla on kaksi vaihtoehtoa: Menettää luottotiedot tai hoitaa reumaansa. Hän toivoisi tulevaisuudelta, että saisi hoidettua sairauttaan ja olisi terve mielenterveydeltään.
– Ei olisi diagnooseja, että olisi joku hätänä. Parantuisin masennuksesta ja PTSD:stä (traumaperäinen stressihäiriö), saisin nuo koulut loppuun käytyä. Haluan sen yo-lakin. En halua koko loppuelämääni elää Kelan tuilla, hän toteaa ohjelmassa.
Aliisa siivoaa kotiaan bileputken jälkeen. Asunto on sekaisin, ja siellä täällä on tyhjiä pulloja ja tölkkejä.
– Pikku putki päällä. Mietin, että mitenköhän taas näin, Aliisa pohtii kameralle.
Aliisa kertoo olleensa viime aikoina hyvin ahdistunut. Hänen pari ystäväänsä menehtyi vastikään.
– Jos pitäisi miettiä, kuinka monta päivää olen ollut tammikuusta asti selvinpäin, niin ehkä 14.
– Mulla alkoi tulemaan putkia, neljä, seitsemän, kahdeksan… Pahimmillaan 14 päivää. Se oli sellaista aamusta iltaan ryyppäämistä. Viimeisin putki päättyi siihen, kun mulle tuli alkoholipsykoosi. Olin, että ei jumalauta. Voin kuolla tähän, nyt riittää.
Alisa on saanut siivottua asuntonsa ja vie pullot kauppaan.
– Mulla on suoraan sanottuna tappokrapula nyt. Innolla odotan, millainen liskojen yö on tulossa, Alisa tokaisee ja aukaisee oluttölkin.
Asunnossa on jälleen bileet käynnissä. Aliisa kertoo saaneensa isännöitsijältä viestiä melusta.
– Alkaa itseänikin ärsyttämään se. On Leevin kanssa asuttu tässä jonkun aikaa yhdessä, hän joutui asunnottomaksi muutama kuukausi sitten.
Leevi kertoo äitinsä heittäneen hänet pihalle, koska oli hassannut opintolainansa, 6 500 euroa viikossa.
Leevi oli tarjonnut ystävilleen baareissa, maksanut hotelleja ja Helsingin matkat, joka sisälsi täyden ylläpidon.
– Kaikki junamatkat, hotellit ja vastaavat. Kaikki ruoat, Leevi luettelee oluttölkki kädessään.
– Näin jälkeenpäin kun ajattelee, en oikeastaan kadu mitään. Oli hyvä reissu, hän jatkaa.
Väärän miehen kuva päätyi Netflixin murhadokumenttiin – vaatii miljoonan dollarin korvauksia
Tytöt 18 Yle Areenassa ja 19.4. koko sarja TV2:lla 22.20 alkaen.