Matt Damon masentui kuvatessaan elokuvaa - vaimon sanat pysäyttivät
Matt Damon on tähdittänyt urallaan myös elokuvia, jotka ovat osoittautuneet katastrofiksi.
Hollywood-tähti Matt Damon paljastaa vaipuneensa masennukseen kuvatessaan elokuvaa.
– Joskus löydät itsesi tekemästä elokuvaa, joka ei ehkä ole sitä mitä olet toivonut sen olevan, Damon sanoi Jake's TaKes -ohjelmassa.
Matt muistelee vieneensä perheensä lomalle kuvauksien ollessa puolivälissä. Lomalla hän oli kuitenkin masentunut ja välinpitämätön perhettään kohtaan.
– Vaimoni sanoi, että "hei, olemme täällä nyt". Tiedätkö, olen ylpeä itsestäni lähinnä hänen vuokseen. Olen ammattinäyttelijä ja se tarkoittaa, että teet 15 tunnin työpäivän ja annat sille aivan kaikkesi. Jos sen voi tehdä parhaalla mahdollisella asenteella, olet ammattilainen. Vaimoni on todella auttanut siinä.
Alman elämä on pitänyt sisällään runsaasti epäoikeudenmukaisuutta - näin hän käsittelee vihaansa
Näyttelijä ei nimennyt elokuvaa, joka ajoi hänet masennukseen. Tähti on kuitenkin puhunut avoimesti näyttelemisestä elokuvissa, joiden tiesi olevan matkalla katastrofiin.
Yksi näistä elokuvista oli The Great Wall, Zhang Yimoun huonot arvostelut saanut hirviöelokuva vuodelta 2016. Elokuvassa Damon näytteli eurooppalaista palkkasoturia, joka joutuu liittoutumaan keisarillisten Kiinan joukkojen kanssa torjuakseen muukalaisuhan.
Elokuva ei ylittänyt edes 50 miljoonan dollarin tulorajaa Yhdysvalloissa, vaikka elokuvan tuotantoon sijoitettiin 150 miljoonaa dollaria.