fbq
20240215, Helsinki. Erikoisjoukot -pressi. Kuvassa Mari Valosaari.

Kuvauksissa loukkaantunut Mari Valosaari lataa suorat sanat Erikoisjoukoista: "Kauheaa"

Radiojuontaja Mari Valosaari ei saanut kipinää liikkumiseen Erikoisjoukot-kokemuksesta.

Mari Valosaari on yksi neljästätoista julkkiskilpailijasta, jotka osallistuvat Erikoisjoukot-ohjelmassa erikoisjoukkojen pääsykokeisiin valmistavalle koulutusleirille. Ohjelma kuvattiin viime syksynä, ja se nähdään Nelosella 12.3. alkaen. 

Mari oli seurannut aiempaa tuotantokautta, joten hän tiesi suunnilleen, millaiseen fyysiseen ja henkiseen rääkkiin hän altistaisi itsensä.

- Yritin valmistautua jotenkin, mutta oli se helvetin paljon raskaampaa kuin mitä kuvittelin, entinen fitness-urheilija summaa Katsolle.

Mari treenasi ennen kuvauksia lähinnä kävelyä ja juoksua repun kanssa. Juoksu oli hänelle hankalaa, sillä hän ei ole harrastanut sitä juuri ollenkaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tässä ovat Erikoisjoukot-kilpailijat – mukana Anni Vuohijoki, Noora Räty ja Susanna Koski

Mari kertoo, että jo ensimmäisenä päivänä leirillä hän havahtui karuun todellisuuteen.

- Hoksasin, ettei minulla ollut enää siellä mitään mahdollisuuksia petrata. Ei siellä kunto enää kasvanut. Näin jälkiviisaana olisin juossut etukäteen ihan hitokseen enemmän ja kantanut samalla huomattavasti painavampaa reppua, Mari harmittelee.

Maria jäi risomaan se, että menestyäkseen huippu-urheilijoiden rinnalla kuvauksissa hänen olisi pitänyt treenata systemaattisesti pidemmän aikaa.

- Elämässäni on niin paljon kaikkea nykyään, että treenit ovat todella vähissä. En ole käynyt vuoden 2015 jälkeen salilla kuin vähän kääntymässä, Mari taustoittaa.

Ohjelman myötä urheilukärpänen ei purrut.

- Ei jäänyt mitään urheilukipinää tuollaisesta rääkistä. Loukkasin vähän itseäni siellä, enkä edes olisi voinut lähteä juoksemaan heti ohjelman jälkeen, Mari paljastaa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Mari nukkui leirillä tosi huonosti. Hän oli koko ajan kuormittuneessa valppaustilassa.

- Pieneenkin ääneen heräsi. Rautasängyt pitivät meteliä. Ja Sami Garam kuorsasi, Mari nauroi.

Marin mukaan kuvaukset eivät olleet hänelle upea kokemus.

- En voi sanoa, käteen olisi jäänyt hieno kokemus. Koska se oli oikeasti aika kauheaa ja iso koettelemus, Mari lataa.

Hän kertoo olevansa kuitenkin ylpeä itsestään ja siitä, että ylipäätään uskalsi lähteä ohjelmaan mukaan.

Erikoisjoukot Nelosella 12.3. alkaen klo 21.

Seuraa meitä somessa