Ensi-ilta-arvostelu: Erään rakkaustarinan loppu

Muistin, mielen ja minuuden menettämisestä on tehty muutama briljantti elokuva, kuten Oscarit Julianne Moorelle ja Anthony Hopkinsille tuoneet Edelleen Alice (2014) ja Isä (2020). Myös Supernovassa on Oscarin arvoiset pääosasuoritukset vaikka niille ei ehdokkuuksia jaettukaan. 

Colin Firth ja Stanley Tucci ovat häikäiseviä Samina ja Tuskerina, yli 20 vuotta yhdessä olleina elämänkumppaneina, jotka ajavat matkailuautollaan Englannin maaseudulla. Tuskerilla on todettu kaksi vuotta sitten alkava dementia, jonka oireet ovat nyt syventyneet huolestuttavasti. Niinpä miehet haluavat käydä heille rakkaissa paikoissa ja vaalia yhteisiä hetkiä ja muistoja ennen kuin on liian myöhäistä.

Supernova on sydäntäsärkevä kokemus, jossa ei ole mitään ylimääräistä eikä rönsyilevää. Aiemmin vain yhden pitkän elokuvan Hinterland (2014) tehnyt ohjaaja-käsikirjoittaja Harry Macqueen on luonut ulkoisesti hillityn, jopa vaatimattoman elokuvan, jonka emotionaalinen impakti on tähtiräjähdyksen luokkaa. Vaikka kyse on sairaudesta, surusta ja luopumisen hyväksymisestä, on Supernova ytimeltään rakkaustarina. Erittäin hellä, kaunis ja koskettava rakkaustarina.

Lahjakkaiksi näyttelijöiksi jo vuosikymmeniä tiedetyt Firth ja Tucci ovat tuskin koskaan olleet näin hyviä. Miesten roolit ovat myös ilahduttavan tasa-arvoiset. Monesti dementiadraamoissa valokeila kohdistuu ennen kaikkea sairastunutta esittävään näyttelijään. Firthin suoritus Samina, jonka pelko, kiukku ja epävarmuus purkautuvat raadollisen inhimillisesti, jää kuitenkin elämään katsojan mieleen yhtä voimakkaasti kuin Tuccin pakahduttava tulkinta oman elämänsä päättymisen hitaasti hyväksyvänä Tuskerina.

Draama. O: Harry Macqueen. N: Colin Firth, Stanley Tucci, Pippa Haywood. (Britannia 2020). 94 min.

Elokuvateattereissa perjantaina 16. heinäkuuta.