Suomalaisnäyttelijä mukana Netflixin Wednesday-hittisarjassa – tämä toisesta kaudesta tiedetään
Emmy-palkitun sarjan toisen kauden kuvaukset ovat alkaneet Irlannissa.
Netflixin Wednesday-hittisarjan toisen tuotantokauden kuvaukset ovat käynnistyneet Irlannissa, uutisoi suoratoistopalvelu tiedotteessaan 8. toukokuuta.
Jenna Ortega palaa näyttelemään Wednesday Addamsia. Ensimmäisellä kaudella nuori gootti joutui koville, kun häntä vainosi verenhimoinen hirviö, ja hän itse uhmasi Nevermore-akatemian muita teinejä. Toisella kaudella luvassa on lisää kidutusta.
– Wednesday pitää kiinni aseistaan, eikä hän halua miellyttää kaikkia. Kunnioitan sitä, koska olen itse ollut ennen valtava ihmisten miellyttäjä, Jenna kertoo tiedotteessa.
Toisella kaudella vierailevana tähtenä nähdään suomalainen näyttelijä Joonas Suotamo. Joonas on näytellyt muun muassa Tähtien sota -elokuvien Chewbaccaa.
– Tavoitteenamme tällä kaudella oli löytää uusia kasvoja Jennan ja Nevermoren jengin seuraan sekä kutsua muutamia näyttelijälegendoja mukaan, sarjan luojat Miles Miller ja Al Gough kertovat tiedotteessa.
Joonaksen lisäksi sarjassa uusina tulokkaina nähdään Steve Buscemi (Boardwalk Empire), Billie Piper (Scoop), Evie Templeton (Return to Silent Hill), Owen Painter (The Handmaid's Tale) ja Noah Taylor (Kova Laki: Järjestäytynyt rikollisuus).
Odotettavissa on myös uusia vierailevia tähtiä, kuten Christopher Lloyd, Joanna Lumley, Thandiwe Newton, Frances O'Connor, Haley Joel Osment ja Heather Matarazzo.
Jennan rinnalle palaavat Catherine Zeta-Jones, Luis Guzmán, Isaac Ordonez ja Fred Armisen.
Sarjan vastaavana tuottajana jatkaa ensimmäiseltä kaudelta tuttu Tim Burton. Ensimmäinen kausi sai valtavan suosion lisäksi 12 Emmy-ehdokkuutta, joista se voitti neljä.
Wednesday-sarjan ensimmäinen tuotantokausi Netflixissä.