fbq
Microsoft_Teams_image_2_d5ef9299ee.jpg

Rahapaja saa spin-offin – pääosassa jo kuollut hahmo

Supersuosittu Netflix-sarja Rahapaja saa päätöksensä tänä vuonna. Viides ja viimeinen tuotantokausi julkaistiin kahdessa osassa, alkuosa syyskuussa ja loput joulukuussa. Viimeisellä kaudella katsojille on luvassa jälleen hurjia juonenkäänteitä. Selviävätkö ryöstäjät elävinä pankista ulos?

Fanien onneksi koko sarjaa ei ole täysin kuopattu, sillä siitä ilmestyy spin-off-sarja Berlin: A New Series vuonna 2023. Netflix tiedotti, että Rahapajan tarina jatkuu Berlinin vetämänä. Espanjalaisen Pedro Alonson näyttelemä rakastettu ja vihattu hahmo poistui sarjasta jo toisella tuotantokaudella, mutta sittemmin hän on palannut sarjaan takaumien ja muisteluiden myötä. 

– Olen niin onnellinen siitä. Olen syvästi kiitollinen pystyessäni yhdistämään ihmisiä ympäri maailmaa ja saadessani niin paljon rakkautta ja muistoja, Alonso hehkutti uutta sarjaa TVLinen haastattelussa.

Seuraa meitä somessa