Salatut elämät -tähti Vivi Wahlström avautuu ulkomaanmatkastaan: Rakastuin ja petyin
Vivin visiitti Yhdysvaltoihin sisälsi niin iloa kuin yhden pettymyksenkin.
Salatut elämät juhlisti eilen 25-vuotista taivaltaan ja mukana oli myös sarjan näyttelijä Vivi Wahlström, 22.
Vivi ei juuri jännittänyt päivää etukäteen. Hän nautti paikalle tulleiden fanien tapaamisesta paljon.
Näyttelijä vietti mukavan loman kuvaustauon aikana Yhdysvalloissa. Vivi kertoo matkustelleensa Kalifornian Los Angelesissa.
Paikka on hänelle ennestään tuttu, sillä hän vieraili samassa paikassa jo viime kesänä viiden viikon ajan.
- Tällä kertaa olin Losissa kuusi viikkoa. Rakastuin ihan täysin siihen kaupunkiin. Sen vuoksi päätin mennä vielä uudestaan. Totesin vain, että hitto, mennään sinne, Vivi juttelee iloisena.
- Lähdin tätä hirvittävää säätä samalla pakoon.
Hän pitää paikallisesta tunnelmasta sekä keskustelukulttuurista. Vivi sai jo edellisreissullaan matkalta monia ystäviä.
- Ymmärrän, että se meno voi vaikuttaa pinnalliselta, mutta rakastan jenkkien small talkia ja energiaa. Siellä vain tulee aurinkoinen fiilis.
- Kuulostaa kliseiseltä, mutta minusta tulee Losissa ihan uudestisyntynyt.
Pettyi ravintolaan
Vivi testasi matkallaan myös huippusuositun japanilaisravintolan Nobun, ja hän oli siellä vierailusta fiiliksillä. Hän oli varannut sinne pöydän hyvissä ajoin.
Kävi kuitenkin niin, että Vivi joutui pettymään.
- Se oli vähän ylihypetetty... Mutta oli se ruoka siellä hyvää. Sushia tuli syötyä kyllä muutenkin niin paljon, että hyvä, etten muuttunut kalaksi itsekin, näyttelijä nauraa.
Matkansa aikana Vivi ei tuhlannut merkkiliikkeiden ostoksiin rahojaan, mutta takseihin hänellä paloi sitä senkin edestä.
- Sijoitin kokemuksiin ja ruokaan, hän kiteyttää.
Lämpimiä halauksia! Vivi Wahlström ja Seksikäs-Suklaa käänsivät katseita