Nostalgia kunniaan! – Seinfeld on neroutta
Vanhojen asioiden kaipaaminen koetaan monesti jotenkin epätoivottavana tai jopa säälittävänä asiana. Ehkä se sitten on ikäkausikysymys, kun itsekin lähestyn jo viidenkympin rajapyykkiä, mutta huomaan vaipuvani nostalgiaan yhä useammin ja useammin.
Ryhdyin vuodenvaihteessa katselemaan legendaarista Seinfeld-komediasarjaa Netflixistä. Vuonna 1989 alkaneen sarjan ensimetrit olivat ehkä hieman hapuilevia, mutta muutaman jakson jälkeen se saavutti sen timanttisen tason, joka säilyi aina yhdeksännen kauden loppuun asti.
Seinfeldin joka ikinen kohtaus sisälsi jonkin nauramaan pakottavan ja parhaimmillaan nerokkaan oivalluksen ihmisyydestä – useimmiten ihmisyksilön pikkumaisuudesta. Juuri tuo sarjan itseironinen ote ja äärimmäisen rehellinen katse tekijöiden omaan sieluun teki siitä niin nautittavan.
Lisäksi sarjassa nykyään katsottuna viehättää sen kyky nauraa asioille, joita pidettäisiin tänä päivänä äärimmäisen epäkorrekteina. Voi pitää melkein kummallisena, ettei sarja ole saanut vielä cancel-kohtelua Netflixissä.
Nostalgiaholistin iloksi myös Ylen kanavilla nähdään tällä hetkellä paljon uusintoja, kuten Tankki täyteen ja vähän tuoreempana Ihmisten puolue. Draamallisemman puolen edustajista ihastusta herättää Karjalan kunnailla -sarjan alkaminen jälleen uusintana. Jo sarjan tunnusmusiikki synnyttää sellaisia sykähdyttäviä tuntemuksia, että on suuri onni päästä seuraamaan tarinaa jälleen alusta asti.
Ja hei, kyllähän nykyäänkin tehdään hyvää televisiota! Oma listani parhaimmista sarjoista voisi näyttää vaikka tältä: Ozark, Juhlat, Peacemaker, Cobra Kai, Squid Game. Loppuajan katselen sitten vanhoja ja hyviksi havaittuja ohjelmia.