Näkökulma: Nyt ymmärrän, miksi vanhempani eivät antaneet katsoa Shogunia

James Clavellin bestselleriin pohjautuva Shogun on ollut Disney+ -palvelun alkuvuoden sarjatapaus, ja nyt sarja on palvelussa katsottavissa kokonaisuudessaan. Jonnet ei muista, mutta sen ensimmäinen versio esitettiin Suomen tv:ssä jo kultaisella 80-luvulla. Pääosissa olivat aikansa kultapoika Richard Chamberlain ja legendaarinen japanilaisnäyttelijä Toshiro Mifune. Kyseessä oli ensimmäinen kokonaan Japanissa kuvattu jenkkisarja, joka kahmi valtavan määrän tv-alan palkintoja.

Okei, en ole itse jonne, mutta en minäkään esimerkiksi alkuperäissarjan näyttelijöitä muistanut ilman Wikipediaa. Enkä sarjasta mitään muutakaan. Olin nimittäin sarjan tullessa televisiosta sen verran pieni, etteivät vastuulliset vanhempani antaneet katsoa Shogunia, joka tuon ajan mittapuilla oli ilmeisen raaka sarja. Siksi odotinkin tätä uutta versiota innolla.

Sarjassa brittiläinen merimies John Blackthorne (uudessa versiossa brittilaulaja Cosmo Jarvis) haaksirikkoutuu Japaniin, jossa hän sotkeentuu sikäläisten sotaherrojen valtataisteluun, omaksuen maan tavat ja ihastuen tulkkinaan toimivaan Mariko-neitokaiseen. Ei sen puoleen, minäkin ihastuin Marikoa esittävään kuvankauniiseen Anna Sawaihin, minkä takia sarjan päätösjakso tuntuikin erityisen riipaisevalta.

Aivan aluksi sarja voi tuntua hieman raskassoutuiselta, etenkin kun siinä on poikkeuksellisen paljon tulkin välityksellä käytyjä keskustelukohtauksia, mitkä eivät kerronnallisesti ole ihan otollisinta draamamateriaalia. Mutta eksoottinen sarja imaisee silti mukaansa, ja kuten todettu, koskettaa. Se kuvaa erinomaisen hyvin 1600-luvun japanilaista kulttuuria ja etenkin samurai-maailmaan liittyvää, suoraan sanottuna melkein koomisella tavalla överiksi menevää kunnia-käsitystä, johon kuuluu olennaisesti brutaali seppuku-itsemurharituaali. Se on ahkerassa käytössä Clavellinkin tarinassa, joten en ihmettele, miksi vanhempani eivät aikanaan antaneet pienen Aten katsoa sarjaa.