Joonas Kääriäinen työllistää kekseliäästi itsensä - joulupukkikeikkoja Putouksen sketsihahmona
Joonas Kääriäinen sai uransa ensimmäisen poliisiroolin Murha Hangossa -sarjasta. Hahmo yllätti näyttelijän.
Uusi kotimainen soft crime -sarja Murha Hangossa starttaa 29. toukokuuta. Ensimmäinen jakso on nähtävissä Nelosella, ja loput yhdeksän jaksoa esitetään Ruudun puolella.
Sarja perustuu kirjailija Matti Remeksen Hankoon sijoittuviin Ruben Waara- rikosromaaneihin. Pääroolissa 50 vuotta täyttävänä Rubenina nähdään Matti Ristinen ja hänen poliisityttärenään Mimosa Willamo.
Putouksessa kaksi viime kautta näytellyt Joonas Kääriäinen on mukana rikossarjan tuoksinassa. Ensimmäistä kertaa urallaan hänen kohdalleen osui poliisirooli. Tosin Otto Koposta ei voi verrata virkaveljiinsä tamperelaiseen komisario Sakari Koskiseen tai RKP:n huippututkija Kari Sorjoseen, sillä Otto on empaattinen höhlä.
– Kun puhelu tuotannolta tuli, olin ihan vau, onko työnkuvani muuttumassa. Yleensä minua pyydetään komedioihin, nyt kyse on draamasarjasta. Näin jo itseni vakavasti otettavana poliisimiehenä, joka ratkoo rikoksia. Käsikirjoituksen luettuani tajusin, että taas mennään omilla vahvuuksilla. Eikä siinä mitään, poliisi se Ottokin on, ja roolia oli kiva tehdä, Joonas naurahtaa.
Sketsihahmot keikkailevat
Putouksen 16. kauden päättymisestä on vierähtänyt kaksi kuukautta. Nämä viikot freelance-näyttelijänä uraa luovalla Joonaksella on ollut työtön jakso elämässään.
Kaksi kuukautta Putouksen suoria lähetyksiä oli kova rutistus. Siksi Joonas ei murehdi hetkellistä työttömyyttään, vaan löytää tilanteesta positiivisen puolen.
– On ollut hyvä hengittää hetki. Suhteellisen rauhallista on ollut, vain pieniä sälähommia kevättä odotellessa. Toivon aina lisää töitä, mutta osaisinkohan itse ottaa vapaata, jos töitä olisi koko ajan tarjolla? Hyvä siis, että väliin tulee väkisinkin lomia, Joonas sanoo.
Putous on piristänyt vuonna 2016 Teatterikorkeakoulusta valmistuneen näyttelijän uraa.
– Ohjelman näkyvyys on sitä luokkaa, että luulen ainakin osan saamistani työtarjouksista tulleen sitä kautta, Joonas myöntää.
Ensimmäisellä Putous-kaudellaan 2023 Joonas valloitti katsojat sketsihahmokisassa haukivuorelaisena eläkeläisenä Esteri Vakkilaisena. Viime talvena hän nauratti nolona iskänä Juvalta. Molemmat hahmot työllistävät miestä aika ajoin vieläkin.
– Nololle iskälle on pian tulossa parikin keikkaa. Esterillä en ole töitä juurikaan tehnyt, paitsi viime jouluna tein hahmolla joulupukkikeikkaa. Esteri kävi jakamassa muutamissa kodeissa lahjoja. Se oli hauskaa, Joonas kertoo.
Haaveita Putous-kollegan kanssa
Sketsihahmo joulupukkina on hyvä esimerkki siitä, miten freelancer-näyttelijänä on heittäydyttävä luovaksi ja keksittävä työllistymiskeinot.
Joonaksen tavoitteena on tulevaisuudessa käsikirjoittaa, ohjata ja näytellä komiikkaa. Ystävänsä, Putous-ohjaaja Antti Tuomas Heikkisen kanssa hänellä on parhaillaan työprojekti päällä.
– Meillä on paljon ideoita, ja ihan taannoin olemme niitä laittaneet paperille. Haaveeni on olla komedian luoja. Toki jos alamme on kriisissä, vaikuttaa se siihen, kuinka moni lähtee näihin töihimme mukaan. Pitää keikkailla ja keksiä, niin pärjää, Joonas toteaa.
Ensi kuussa Joonas nousee yleisön eteen Mikkelin kesäteatterissa, jossa ensi-iltansa saa 19. kesäkuuta komedia Helppo ero. Näyttämöllä nähdään Joonaksen rinnalla kollegat Mika Nuojua, Jukka Rasila ja Pauliina Hukkanen.
– Se on kunnon farssi. Esitän monta roolia, peruukit pyörivät ja takit vaihtuvat. Parin viikon päästä aloitamme treenit, Joonas kertoo.