Au pair -Emmi-Lotta lähti isäntäperheestään kesken kaiken – haasteena perheen äiti
Suositun Au pairit -sarjan kymmenes tuotantokausi julkaistaan Yle Areenassa keskiviikkona 17. toukokuuta, ja samana päivänä sarja alkaa myös TV2:ssa.
Tällä kertaa kohteena on eksoottinen Etelä-Afrikka ja hiekkarannoistaan tunnettu Garden Routen alue. Jännittävälle matkalle lähtivät viime syksynä Oulussa opiskeleva Sebastian, tamperelainen Aada, turkulainen Emilia ja kuopiolainen Emmi-Lotta.
Opiskelija Emmi-Lotta toivoi löytävänsä Etelä-Afrikan-matkalta selkeyttä elämäänsä. Vastassa oli todellinen haaste: perheen 6-vuotias adoptiotytär Sunée oli syntymäkuuro, ja vastikään asennettujen implanttien ansiosta opetteli kuulemaan ja puhumaan.
– Tuli vähän liian kovat paineet ihmiselle, jolla ei ollut aiempaa lastenhoitokokemusta. Jännitti tosi paljon, Emmi-Lotta myöntää.
Sunéen lisäksi perheessä oli kaksi kouluikäistä poikaa.
Au pair -Sebastian järkyttyy perheensä tummaihoisesta kotiapulaisesta: ”Totuin siihen”
Emmi-Lotta olisi toivonut etenkin Sunéen kanssa enemmän opastusta ja tukea vanhemmilta Lucalta ja Ellenorelta.
– Oli hankalia tilanteita, kuten tytön kylvettäminen. Hän vain huusi älyttömän kovaa enkä tiennyt, miten toimia, Emmi-Lotta muistelee.
Vaikeista tilanteista huolimatta Emmi-Lotta tuli hyvin toimeen kolmen lapsen kanssa. Silti hän päätyi vaihtamaan perhettä. Erityisesti ongelmaksi nousi perheen äidin suhtautuminen suomalaiseen au pairiin.
– Kodin yleinen ilmapiiri ei sopinut minulle, enkä tullut perheen äidin kanssa kovin hyvin toimeen. Hänelle en ollut osa perhettä, Emmi-Lotta kuvailee lähtönsä syitä.
Etelä-Afrikan-matkalta Emmi-Lotta sai uusien kokemusten lisäksi rutkasti itseluottamusta. Hänelle myös kirkastui ajatus siitä, että aikoo viedä kesken jääneet opintonsa loppuun, vaikka ei aiokaan alalle.
– Tulevaisuudessa en aio tuhlata aikaan asioihin, jotka eivät tunnu omilta, Emmi-Lotta sanoo päättäväisesti.
Au pairiksi Emmi-Lotta tuskin kovin äkkiä uudestaan lähtisi, mutta ulkomaille sitäkin enemmän.
– Haaveissa on valmistumisen jälkeen lähteä yksin reppureissulle, Emmi-Lotta paljastaa.
Au pairit Etelä-Afrikassa Yle Areenassa keskiviikkona 17.5. klo 20.00. TV2:lla sarja nähdään 17.5. alkaen joka ilta tuplajaksoin klo 21.00.
Tässä ovat uudet au pairit – Sebastian täräyttää heti uskovaisessa perheessä olevansa homo