fbq
jussi_voittajat_PK_0d97b7efd9.jpg

Tässä ovat kaikki Jussi-voittajat!

Jussi-palkinnot vuoden 2020 parhaille elokuville jaettiin keskiviikkona 15.9. suorassa tv-lähetyksessä. Jussi-gaala televisioitiin nyt ensimmäistä kertaa Vantaan Airport Studioilta. Tunnelma oli juhlava ja sydämellinen.

Varsinaisten Jussi-palkintojen lisäksi Filmiaura myönsi Betoni-Jussin elokuvantekijä Pirjo Honkasalolle, joka on tehnyt pitkän ja palkitun uran sekä fiktio- että dokumenttielokuvan parissa. Honkasalo on toiminut elokuvan eri osa-alueilla mm. tuottajana, leikkaajana, käsikirjoittajan sekä ohjaajana. Uraauurtavuudesta kertoo sekin, että hän on ensimmäinen nainen, joka on kuvannut pitkän elokuvan Suomessa, ja hän on yksi kuudesta suomalaisohjaajasta, jotka ovat koskaan saaneet elokuvansa Cannesin kilpasarjaan. Pirjo Honkasalon rakastettuihin töihin kuuluvat mm. Melancholian 3 huonetta, Tulennielijä, Tulipää, Da Capo sekä Betoniyö.

Äänestyksessä eniten yleisöääniä sai Aika jonka sain, jonka on ohjannut Tuukka Temonen, ja tuottanut Olga ja Tuukka Temonen.

Palkinnon jakoivat ohjaaja AJ Annila ja näyttelijä Emmi Parviainen Elisa Viihde alkuperäissarjasta Nyrkki, ja sen vastaanotti Tuukka Temonen ja Olga Temonen. Toiseksi eniten ääniä sai Kasino (ohjaus ja tuotanto Mikko Jokipii), ja kolmanneksi eniten Karpo (ohjaus Ari Matikainen, tuottaja Liisa Karpo).

Jussi-gaalassa jaettiin kolmatta kertaa myös 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto. Tunnustus myönnetään elokuvantekijälle, joka on poikkeuksellisella panoksellaan joko rikastanut, syventänyt tai muutoin edistänyt kotimaista elokuvaa. Elokuvavuoden 2020 osalta palkinto myönnettiin tekijälle, joka onnistui kertaheitolla täyttämään koko mainitun toivelistan. Palkinnon sai Hamy Ramezan elokuvasta Ensilumi. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Nordisk Film säätiön palkinto jaetaan vuosittain ja sen saajan valitsee elokuvantekijöistä koostuva tuomaristo. Vuonna 2021 tuomaristoon kuuluivat ohjaaja Aleksi Salmenperä (tuomariston pj), tuottaja Liisa Asikainen-Penttilä, näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Peter Franzén, Filmiauran hallituksen jäsen Manna Katajisto, käsikirjoittaja Iiro Küttner sekä ohjaaja Johanna Vuoksenmaa.

Paras elokuva Tove – tuottajat Aleksi Bardy, Andrea Reuter

Naispääosa: Alma Pöysti – Tove

Miespääosa: Shahab Hosseini – Ensilumi

Paras ohjaus: Zaida Bergroth – Tove

Naissivuosa: Saara Pakkasvirta – Teräsleidit

Miessivuosa: Samuli Niittymäki – Seurapeli

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Käsikirjoitus: Jenni Toivoniemi – Seurapeli

Dokumenttielokuva: Neiti Aika

Lyhytelokuva: Poke

Kuvaus: Linda Wassberg – Tove

Leikkaus: Jussi Rautaniemi – Aalto

Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen – Tove

Pukusuunnittelu: Eugen Tamberg – Tove

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Lavastussuunnittelu: Catharina Nyqvist Ehrnrooth – Tove

Musiikki: Sanna Salmenkallio – Aalto

Äänisuunnittelu: Arttu Hokkanen – Lost Boys

Betoni-Jussi: Pirjo Honkasalo

Yleisö-Jussi: Aika jonka sain (Olga Temonen, Tuukka Temonen)

Seuraa meitä somessa