fbq
roope_salminen_PK_8fe4ba34d1.jpg

Roope Salmisella uusi yllättävä pesti - "Harrastus muuttui työksi"

Tv-persoona, näyttelijä ja muusikko Roope Salminen, 31, paljasti äskettäin Katsolle ajautuneensa koronavuoden aikana aivan uuden ammatin pariin, mistä hän saa myös nykyään palkkaa.

- Jännittävin uusi asia, mikä minulle on tullut eteen tänä vuonna on, että olen alkanut niin sanotuksi "dungeon masteriksi", eli pelinjohtaksi, Dungeon dragons -pöytäroolipeleihin, mies paljastaa.

Nuoruudestaan asti roolipelejä pelannut Roope aloitti pelaamisen yli kaksikymmentä vuotta sitten.

– Tämä koko homma lähti nyt siitä, kun pandemia alkoi ja minun silloiset ammattini menivät valtion puolesta pannaan. Keikkoja ei saanut järjestää, ja monet kuvaukset peruttiin sekä aiotut tapahtumat siirrettiin. Totesin, että nyt on hyvä aika olla lapsen kanssa ja harrastaa jotain, mitä on jäänyt kiireen takia pois elämästä. Kaivoin vanhat seikkailukirjani esiin ja keräsin porukat kasaan. Aloin vetää heille seikkailuja. Vanhimmat seikkailut ovat olleet sellaisia, joita olen kirjoittanut yli kymmenen vuotta sitten. Tutustutin pelin saloihin myös uusia ihmisiä, ja osa heistä kiinnostui niin paljon, että jäi heti koukkuun. Pelieni vetämisestä alkoi sana kiiriä, ja pian pelejä olisi riittänyt viikon jokaiselle päivälle. Mutta koska perhe-elämä vie myös aikaa, niin oli pakko alkaa valita, milloin pelaa ja milloin on perheen kanssa. Keksin yhdistää harrastuksen ja työnteon ja tässä ollaan, Roope kiteyttää.

Korvauksetta Roope ei pelejä vedä, sillä kattava pelihetki vaatii pelinjohtajalta tuntien suunnittelua ja valmistumista pelien vetämiseen ja tuo aika on silloin pois myös muusta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Perustelin itselleni ja ajan käyttämiseni tähän siten, että koska haluan panostaa vetämiini peleihin, otan siitä myös muutamia satasia per pelisessio. Olen pitänyt hinnan maltillisena, ja ihmiset ottavat minuun yhteyttä viikoittain toivoen, että pääsisin peluuttamaan heitä tai neuvoisin heitä, missä vetämiäni pelejä pelataan. Tämä on ollut sairaan kivaa, ja tästä on tullut yllättävä tulonlähde meidän talouteemme, Roope naurahtaa.

Seuraa meitä somessa