fbq
aake_kalliala_hoenoe_koira_PK_25fce77916.jpg

Aake Kallialan niska murtui: Halvaantuminen oli lähellä!

Suosikkinäyttelijä Aake Kalliala, 70, joutui viime viikolla ikävään onnettomuuteen kesämökillään Mikkelin Porrassalmella. Saunasta uimaan lähteneen näyttelijän yllätti pimentynyt syysilta. 

– Horjahdin laiturilta pää edellä veteen, jota siinä paikassa oli  viitisentoista senttiä. Niskani murtui rytäkässä, Aake huokaa.

Onneksi paikalla oli pari kaveria, jotka saivat nostettua näyttelijän ylös järvestä. Näyttelijä kiidätettiin Mikkelin sairaalaan.

– Olisi kuulemma voinut huonomminkin käydä, sillä halvaantuminen oli hiuskarvan varassa. Onneksi ei jouduttu edes leikkaamaan. Nyt kuljen tötterö kaulassa seuraavat pari kuukautta.

Onnettomuus aiheutti sen, ettei Aake pysty jatkamaan Mielensäpahoittaja-elokuvan tekoa. Aakella oli siinä toinen päärooli Heikki Kinnusen kanssa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Kyllä on iso harmistus. Arvaa vaan kuule kuinka paljon vituttaa!

Aakella on muutenkin ollut huonoa tuuria terveytensä kanssa. Hän sairasti juuri hankalan koronan.

– Pari päivää ehdin olla kunnossa, kun sitten tuli tämä. Luulisi, että alkaa kiintiö huonon onnen osalta olla täynnä tämän vuoden osalta.

– Kipuja ei itse niskassa ole paljoa, mutta oudosti se säteilee tuohon ympäristöön. Selällä nukkumisesta ei tule yhtään mitään.

Näyttelijä on pystynyt jo tekemään koiransa kanssa lenkkejä.

– Hönö-koirani kanssa nyt köpötellään hiljalleen sellaisia parin korttelin mittaisia matkoja. Olo on hyvin tasainen, mutta kyllä tästä nyt tuli pitkäaikainen toipumisjuttu, Aake pohtii.

Seuraa meitä somessa