fbq
Tokio2020_Heikki_Valkama_Yle_Laura_Mainiemi_c91c92c411.jpg

Ylen Japanin-tuntija Heikki Valkama on myös dekkarikirjailija

Tokion kesäolympialaisten kisakaupungin tapahtumia ja tunnelmia kuvailee Ylellä toimittaja, kirjailija ja suomentaja Heikki Valkama. Olympialaiset jatkuvat 8. elokuuta asti.

– Tehtäväni kisoissa on olla paikan päällä Tokiossa ja kertoa sieltä japanilaisesta kulttuurista ja mitä siellä tapahtuu, sukeltaa mahdollisimman syvälle Japaniin, kertoo Heikki, joka matkusti kisapaikalle jo muutaman viikon ennen muita käydäkseen läpi vaadittavan karanteenin.

Heikki tuntee nousevan auringon maan kuin omat taskunsa. 

– Minulla on pitkä Japani-tausta. Puolivuotiaana ensimmäistä kertaa matkustin Shikokun -maalaissaarelle ja siellä vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, maasta paljon kirjoittanut Heikki kertoo.

Ennen kisojen alkua Heikki arvioi, että noin 80 prosenttia japanilaisista oli olympialaisia vastaan. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Jos katsoi japanilaisia urheilu-uutisia, niin siellä valmistauduttiin kisoihin ja paikalliset urheilijat olivat esillä. Kisahuuma tavallaan oli, mutta samaan aikaan vastustus oli tosi kovaa.

Tavallisesti Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksessa sisältöpäällikkönä työskentelevä Heikki Valkama on myös muun muassa Imagen entinen päätoimittaja sekä matkailulehti Mondon perustaja. Hän on kirjoittanut useita Japani-aiheisia kirjoja sekä dekkarisarjan, jonka neljäs osa julkaistiin heinäkuussa.

Yakuzan kosto -niminen teos jatkaa kokki Riku Mäen tarinaa. Kirjassa Riku on toteuttanut unelmansa ja perustanut ravintolan Tokioon. Iloa ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä kokki on päätynyt rikollispomon tappolistalle.

TV1, TV2, Yle Areena, TV5 ja Kutonen näyttävät paljon ohjelmaa 8. elokuuta asti jatkuvista Tokion olympiakisoista.

Seuraa meitä somessa