fbq
ttk_kitikokkonen_markokeranen_aller_c7b4446953.jpg

Yksi ennakkosuosikeista passitettiin kotiin Tanssii tähtien kanssa -kisasta: "Olen huojentunut"

Tanssiparit tanssivat tällä kertaa ensimmäistä kertaa lähetyksen aikana kaksi tanssia, sillä kyseessä oli aikamatka-teemainen jakso. Jokaiselle parille arvottiin vuosikymmen ja he tanssivat aikakauteen kehitellyn freestyle-tanssin. Pudonnut pari tanssi 1960-luvulle sijoittuneen tanssin, jota tuomaristo kehui monipuolisuudesta.

Kiti oli pudotuksestaan huojentunut. Tanhupallon roolistaan tunnettu näyttelijä kertoi olevansa hyvin väsynyt.

- Mitkä ovat päällimmäiset tunnelmat? juontaja Mikko Leppilampi kysyi Kitiltä.

- Huojentunut. Anteeksi, en tiedä saisiko näin sanoa. Olen niin väsynyt, Kiti myönsi.

Kiti Kokkonen TTK:sta: ”Alan vähän jo väsähtää”

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kiti kertoi TTK-matkan olleen upea kokemus. Kitin mukaan hänellä on kuitenkin ollut jo joitakin viikkoja sellainen olo, että hän on jo saavuttanut parketilla sen tason, jonka voi omassa työtilanteessaan saavuttaa. Kitillä on teatteriprojekti meneillään saman aikaan tanssikisan kanssa.

Selvästi pettynyt tanssipari Marko sanoi, että olisi vielä halunnut jatkaa kisassa Kitin kanssa.

- Kiti on huipputyyppi. Hän opettaa joka päivä omalla olemuksellaan ja esiintymisellään, Marko kehui tanssipariaan.

Kiti kertoi kuntonsa kohentuneen tanssin myötä ja hän sanoi jatkavansa kunnonkohotusta.

Illan parhaat tuomaripisteet, täysien kymppien rivin, saivat Krista Siegfrids ja tanssiparinsa Anssi Heikkilä.

TTK-lähetys hämmensi: Kiti Kokkonen ei saapunut parketille – viime viikon paras sai lähtöpassit

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.30.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa