fbq
Jalkapallon_EM_Joel_Tomi_Hanninen_YLE_171d54b806.jpg

TV-arvio: Huuhkajien EM-avaus oli upea ja hurja

Huuhkajien lauantaina 12.6. Tanskaa vastaan pelaamasta avausottelusta muodostui uskomaton jännitysnäytelmä, joka herätti katsojassa niin iloa, ylpeyttä kuin syvää järkytystä ja myötätuntoakin.

Tavalliseen tapaan alkanut ottelu sai poikkeuksellisen dramaattisen käänteen, kun Tanskan joukkueen tähtipelaaja Christian Eriksen, 29, tuupertui ensimmäisen puoliajan lopulla täysin yllättäen nurmen pintaan. Lääkintähenkilökunta ympäröi Eriksenin nopeasti ja häntä hoidettiin kentällä. Epäusko ja järkytys valtasivat niin matsin selostajat kuin ottelun katsojat stadionilla ja kotikatsomossa. Viimein Eriksen vietiin pois paareilla ja hänet kuljetettiin sairaalaan. 

Jalkapallo muuttui hetkessä toissijaiseksi, kun kyseessä näytti olevan elämä ja kuolema. Yleisö eli mukana puristavan pelon hetkiä. Hurjalta näyttänyt tilanne päättyi onneksi Eriksenin osalta parhain päin. Matsin jatkaminen järkyttävien tapahtumien jälkeen tuntui katsojasta perin oudolta. Joel Pohjanpalo kertoi ottelun jälkeen Ylen haastattelussa, että heille kerrottiin, että Christian Eriksen toivoi, että peliä jatketaan. Hetken epätietoisuuden jälkeen peli käynnistyi taas kello 21.30, jonka jälkeen saatiin pian herkutella Joel ”Jolle” Pohjanpalon puskumaalilla.

Pian Tanska sai pilkun, jonka Lukas Hradecký torjui varmoin ottein. Tasoitusta hinkuva Tanska lisäsi painetta Suomen maalilla, mutta Huuhkajat ja Lukas Hradecký pysyivät vahvoina. 

Suomen historiallinen miesten jalkapallon EM-arvokisadebyytti päättyi Huuhkajien 0-1 -voittoon. Makean saavutuksen nautintoa himmensi ottelun hurja käänne, joka säikäytti kaikki. Pelaajien ja katsojien sydämet olivat Christian Eriksenin ja hänen perheensä luona.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tanska – Suomi -matsi on vielä katseltavissa Yle Areenassa.

Seuraa meitä somessa