Tanssii Tähtien Kanssa

Tanssii tähtien kanssa -tanssinopettaja Anssi Heikkilä: Parketilla näkyvät tunteet eivät ole aitoja!

Anssi Heikkilä, 33, on Tanssii tähtien kanssa -kisan suosituimpia tanssinopettajia. Sympaattinen letkulanne on herättänyt huomiota paitsi tanssitaidoillaan myös komeudellaan.

Kotikatsojien harmiksi toista kauttaan tanssijoita opettava Anssi on varattu mies. Hän meni naimisiin kaksi vuotta sitten Kotkassa.

Pariskunnan suhde alkoi kuntosalilta, jossa tuleva vaimo työskenteli personal trainerina.

– Olemme tunteneet pienestä asti, sillä meillä on yhteisiä kavereita. Rakastuimme kuitenkin vasta aikuisiällä, Anssi sanoo.

Urheilu yhdistää

Anssi on tanssiuransa lisäksi koulutettu personal trainer ja vetää työkseen myös vauhdikkaita Zumba-tunteja, joten sporttista avioparia yhdistää liikunnallinen elämäntapa.

– Urheilu on todella iso osa elämäämme. Välillä huomaamme olevamme hieman kärttyisiä, jos emme ole käyneet liikkumassa. Olemme sellaisia touhuajia, Anssi naurahtaa.

He haaveilevat myös perheenlisäyksestä.

– Olen aina halunnut olla isä. Jonkun pitää jatkaa hölmöjä juttujani, tanssija vitsailee.

Lue myös: TTK:n tiukkistuomari Helena Ahti-Hallberg: En arvostele ilkeyttäni

Parisuhdelomalle!

Anssi treenaa viisi tuntia päivässä tanssiparinsa Krista Siegfridsin kanssa. Sen jälkeen työpäivä usein vielä jatkuu.

– Näemme vaimoni kanssa aina iltaisin, jolloin kokkaamme tai katselemme telkkaria yhdessä.

– Kiireisen tv-kauden jälkeen haluaisimme lähteä parisuhde-lomalle, Anssi sanoo.

Kaiken kiireen keskellä tanssinopettaja on kiitollinen vakaasta suhteesta. Vaimo suhtautuu rennosti Anssin fyysiseen läheisyyteen kulloisenkin tanssiparin kanssa.

– Meidän suhteessamme ei ole mustasukkaisuutta, sillä vaimoni ymmärtää, että tanssiminen on myös näyttelemistä. Tanssiparketilla näkyvät tunteet eivät ole aitoja.

Lue myös: Jukka Haapalainen elää kahdessa maassa: "Viikoittain Lontooseen lentäminen on kuluttavaa"

“Olen imarreltu”

Anssi unelmoi tulevaisuudesta media-alalla joko juontajana tai näyttelijänä. Tv-debyyttinsä hän teki jo vuonna 2016, ja varsin räväkällä tavalla.

– Näyttelin stripparia Pihlajakadun tuhmat tädit -sarjassa, Anssi paljastaa nauraen.

Hän on TTK-tähtiopettaja-urallaan saanut runsaasti kehuja ulkonäöstään. Voisi jopa sanoa, että komeasta kollista on tullut ohjelman seksisymboli.

– Olen imarreltu kehuista.

Julkisuuskaan ei ahdista, vaan Anssi suhtautuu siihen rennosti.

– Minut tunnistetaan yhä useammin julkisilla paikoilla. On mukavaa, kun ihmiset tulevat tervehtimään.


Teksti: Monica Ollas I Kuvat: Allerin arkisto24.10.2021 10:00
Suosituimmat
Yle TV 1
Tunteet kuumenivat studiossa! Tästä Esko Valtaojan ja Renaz Ebrahimin n-sanahässäkässä on kyse
Ylen Marja Sannikka -keskusteluohjemassa...
Yle TV 1
IS: Marja Sannikan keskusteluohjelma loppuu kohun jälkimainingeissa
Marja Sannikka -ajankohtaisohjelma lopetetaan, uutisoi...
AlfaTV
Paavo Väyryselle oma tv-ohjelma: "Mauno Koivisto vainosi minua"
Valtiotieteiden tohtori, moninkertainen ministeri Paavo Väyrynen,...
Nelonen
Temptation Island: Viivi elää nollatuloilla ja rakastaa luksusbrändejä – tyrmää merkkivaatteettomat sinkkunaiset
Temptation...
MTV3
Viihdespektaakkeli Game of Games Suomi alkaa lauantain prime timessa – huippukallis tuotanto
MTV3:n uutta Game of Games Suomea...
Elokuvateattereissa
Elokuva-arvostelu: Omerta 6/12 on kallis ja kunnianhimoinen epäonnistuminen
Omerta 6/12 **Toisen ohjaajan tilalle kesken tuotannon...
TV5
Ensitreffit ulkomailla: Suomalaiset lähtevät uutuussarjassa maailmalle nettideittien perään – Tässä parit
Kotimainen uutuusreality...
discovery+
Tänään se alkaa! Tässä ovat Singletown Suomi -pariskunnat
Singletown Suomi -realitysarjassa viisi suhteensa tienhaaraan ajautunutta...
Elisa Viihde Viaplay
Ivalo-sarja jatkuu: Mukana myös The Walking Dead -tähti
Ivalon toinen kausi julkaistaan 19.12. alkaen Elisa Viihde Viaplayssa.Toisen...
Yle TV 2
Kari Ketosen ja Antti Luusuaniemen ystävyys näkyy Luottomiehen tekemisessä
Luottomiehen kolmas kausi jatkaa tutulla linjalla...