fbq
suomensurkein_f1055065ec.jpg

Tässä ovat Suomen surkein kuski -ohjelman kisaajat – auton rattiin hyppäävät myös julkkikset

Suomen surkein kuski -ohjelmassa seurataan kymmentä huonoa autokuskia, jotka kilpailevat ajotaituruutta vaativissa tehtävissä. Parhaimmin tehtävistä suoriutuneet kuskit tiputetaan kisasta pois, kunnes jäljellä on yksi Suomen surkein kuski. Luvassa on hulvattomia, räiskyviä ja etenkin surkeita kuskeja, joiden ajotaidot saavat tuomarit kerta toisensa jälkeen äimistymään. Paluun vakiotuomariksi tekee formulakuski Emma Kimiläinen, joka nähtiin samassa roolissa myös sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Emman tuomariparina nähdään vuorottain poliisi Sari Nuolikoski ja ajovalmentaja Tuomo Nikkola. Ohjelman juontajana jatkaa Eero Ettala.

Tällä kaudella kytkimiä kuumentamaan saapuu lisähaaste, sillä muutamat julkisuudesta tutut henkilöt pistäytyvät ajotaitotehtävissä ja istahtavat rohkeasti myös surkeiden kuskien kyytiin. Pääsemme muun muassa näkemään, miten Jouni Hynynen onnistuu sukkuloimaan neulansilmäpujottelussa, kuinka Pekka Poudan KITT-käännöksen käy tai miten Krisse Salminen sujahtaa taskuparkkiin.

Sami, 45, Laihia ja Jarno, 48, Vaasa 

Ystävykset Sami ja Jarno ovat mukana ohjelmassa apukuski Jarnon aloitteesta. Sami on äkkipikainen ja ennakoimaton kuski, jonka mielestä nopeusrajoitus on vähimmäissuositus, eikä hän tunne sanaa ”turvaväli” liikenteessä. Ammattikuskina työskentelevän Jarnon tavoitteena on opettaa Samille malttia ja maalaisjärkeä, ja viestin luulisi menevän perille ohjelman ammattilaisten kautta. Kuskin itsensä mukaan omassa ajamisessa ei ole juurikaan parannettavaa; hänellä on vain aina huonoa tuuria, sillä kaikki huonot (lue: hitaat) kuskit osuvat tien päälle aina kun hän on menossa jonnekin. Sami ratissa takaa hurjan menon, Jarno puolestaan tarjoilee ohjeet ja vitsit kaupan päälle.  

Natta, 29, Helsinki ja Helmi, 26, Helsinki 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Natta on varovainen ja säikky kuski, joka pelkää noloja tilanteita. Natta onkin joutunut liikenteessä monenmoiseen tilanteeseen. Hän on muun muassa vaistomaisesti paennut kolaripaikalta, peruuttanut naapurin istutukset nurin ja joutunut pyytämään pysäköintiapua tuntemattomalta. Näiden ja monen muun sattumuksen vuoksi Natta ei ole ajanut autoa moneen vuoteen, mutta perheen arjen sujuvoittamiseksi hän haluaa palauttaa rohkeuden ajamiseen. Apukuskinaan Nattalla on serkkunsa Helmi, jonka ohjeisiin ja tsemppaamiseen on kova luotto. Helmi on vakuuttunut, että treenaamalla Nattan ajopelko ja sählääminen selätetään. Kunhan liikennesäännöt ja kytkimen sijainti on kerrattu, Natta on irti.  

Ninni, 28 ja Jesse, 30, Kirkkonummi 

Kun tämä sympaattinen pariskunta muutti maalle noin vuosi sitten, Ninni joutui tarttumaan auton rattiin pitkästä aikaa. Tätä ennen autoilu oli jäänyt hyvin vähälle, sillä peltiä meni ruttuun lähes yhtä usein kun Ninni oli kuskina. Apukuskina toimiva avopuoliso Jesse ei turhia kaunistele totuutta: Ninni on paska kuski ja kaikessa ajamiseen liittyvässä on parantamisen varaa. Erityisesti peruutustaitoja pitäisi hioa, jotta Jessen ei joka ilta tarvitse kääntää Ninnin autoa kotipihassa. Kaupungissa ajaminen ja pysäköiminen tuottaa haasteita, joihin kärsimätön Ninni suhtautuu paniikin ja naurun yhdistelmällä. Landella suoraa tietä ajaminen sujuu jo, mutta tehtävissä kolhuilta ja rytinältä ei vältytä. 

Ansku, 41, Eurajoki ja Elina, 36, Kirkkonummi 

Apukuski Elina on ilmoittanut ystävykset mukaan ohjelmaan, jotta Ansku ei kolhisi autoaan enää. Ansku on erikoistunut peruuttamaan seiniä päin ja hän tarvitsee usein Elinan tukea puhelimitse selvitäkseen ajomatkoista. Ansku inhoaa ohittamista ja kovaa ajamista ja pelkkä ajatus moottoritiestä saa sykkeen koholle. Traktorien perässä on sen sijaan kivaa ajella, koska silloin on pakko ajaa hitaasti. Ystävykset ovat viihdyttävä duo Anskun ollessa innokas, energinen räpättäjä, joka usein laulaa ajaessaan. Elina taas pyrkii tuomaan ohjaamoon keskittymistä ja harkittuja ratkaisuja. Tavoitteena on saada Ansku luopumaan ”kilauta Elinalle” -kortista aina jännittävän ajotilanteen tullen. Nähtäväksi jää, kuuleeko Ansku apukuskinsa neuvoja, kun juttua tulee niin paljon omasta takaa. Näiden ystävysten ohjaamossa on harvoin hiljaista! 

Janita, 28 ja Antti, 30, Lappeenranta 

Janita on hyvin kokematon autoilija, sillä ajokortti on ajettu jo kymmenisen vuotta sitten, mutta ajokilometrejä on kertynyt alle 500. Ajokerrat huomioiden pikkukolhuja on kuitenkin tullut jo jokunen. Apukuskinaan hänellä on aviomies Antti, jonka mukaan rouva ei uskalla ajaa metriäkään, ja pelkkä autoon astuminen saa hänet hermostumaan. Pariskunnan tavoitteena on saada rattikammoinen Janita rohkaistua kuskin paikalle, jolloin perheen arki helpottuisi huomattavasti. Tällä hetkellä Janita kulkee säällä kuin säällä, kesät talvet, kauppa- ja päiväkotireissut polkupyörällä. Ajamisen suhteen parantamisen varaa on kaikessa, vaikka virheet on usein selitettävissä ulkoisilla tekijöillä. Pinnan kiristyessä ja vauhdin noustessa homma - tai auto - voi lähteä lapasesta.  

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ella, 19 ja Eerikka, 49, Helsinki 

Ella on tuore kuski, joka hallitsee teorian muttei käytäntöä. Autoa ajaessaan hän stressaa mihin tai kehen osuu seuraavaksi. Pelkääjän paikalle apukuskiksi istahtaa äiti Eerikka. Ellan kyydissä meno on vauhdikasta - mutkiin ajetaan renkaat vinkuen ja ajaminen on saanut vaikutteita videopeleistä. Yllättävät tilanteet ja äidin huonot neuvot hermostuttavat Ellaa ja hermostusta on havaittavissa myös apukuskin puolella Ellan ollessa ajovuorossa. Ohjelmaan lähdetään siis hakemaan rentoutta ja varmuutta Ellan ajamiseen, jotta hänet joskus voidaan päästää yksin liikenteeseen perheen autolla. Autoilun saloihin syventyminen on äiti-tytär aikaa parhaimmillaan!  

Isabel, 30, ja Joonas, 32, Vantaa 

Tämän sanavalmiin pariskunnan kyydissä riittää meininkiä. Vaikka Isabel on kuskin roolissa, neuvoja satelee säästelemättä myös apukuski-puoliso Joonaksen suuntaan. Isabel on kuskina epävarma ja temperamenttinen, joka jännittää autolla ajamista. Torven käyttöä hän tosin ei arkaile. Isabel on useamman kerran ajanut kanttikivetykseen, kun vastaantulevalla kaistalla on ollut iso ajoneuvo, ja ainakin kerran auto on päätynyt myös ojaan. Parkkihallit sekä yllättävät tilanteet liikenteessä aiheuttavat paniikkia ja etenkin apukuskin liika neuvominen hermostuttaa. Ohjelmaan lähdetään hakemaan itseluottamusta ajamiseen ja selvittämään miten päin kärkikolmio olikaan. Odotettavissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  

Katja, 32, ja Jussi, 34, Helsinki 

Katjalle ajokertoja on kertynyt vain kourallinen, vaikka hän on omistanut ajokortin jo 12 vuotta. Jos kuitenkin sattuu käymään niin, että Katja hyppää rattiin, ajaminen on epävarmaa ja jännittävää, etenkin kyytiläisten kannalta. Perheen kesken Katjan ajotaidot ovatkin lähinnä vitsi. Ensimmäiset autokolhut tuli otettua samana iltana, kun Katja sai ajokortin, ja naarmutuslinjalla on pysytty tähän päivään saakka. Suoraan eteenpäin päästään kyllä, mutta kaikki muu tuottaa haasteita. Apukuskinaan Katjalla on puoliso Jussi, jonka ohjeistaminen on rauhallista ja insinöörimäisen tarkkaa. Nähtäväksi jää, joutuuko perheen dynamiikka koetukselle, kun Katja tutustuu vaihdekepin toimintaan ja auton mittasuhteisiin.  

Annenina, 62, Helsinki ja Saana, 28, Espoo 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tämän äiti-tytär-kombon kyydissä voi tapahtua mitä tahansa. Annenina on määrätietoinen, autolla ja prätkällä suhaileva leidi, jolta puuttuu suuntavaisto ja keskittymiskyky liikenteessä - autoa ajaessa kun helposti unohtuu, että ajaa. Apukuskina toimii tytär Saana, jonka neuvot lähinnä hermostuttavat hiljaisuutta vaalivaa kuskia. Saanan mukaan Annenina on sähläävä tientukko, jolle autokoulun uusiminen tekisi hyvää. Suorat maantiet ovat ookoo, mutta kun pitäisi kääntyä tai huomioida muuta liikennettä, syke ohjaamossa nousee. Virheet ovat useimmiten selitettävissä muiden tekosilla. Näiden kyydissä mennään tehtävää kuin tehtävää kohti täysillä!

Sonja, 19, Tampere ja Laura, 22, Espoo 

Sonja on huolimaton kuski, joka joutuu usein vaaratilanteisiin liikenteessä. Tampereelle muutettuaan autoilu on jäänyt hyvin vähälle. Apukuskina toimivan Laura-serkun mukaan Sonjan kyydissä jännittää aina, sillä hänen keskittymiskykynsä autoillessa on olematonta. Ajaessa Sonjalla eksyy helposti puhelin käteen ja joskus huomion vie ulkoinen tekijä, kuten ohikulkeva koiranpentu. Sonjalle on nuoresta iästään huolimatta kertynyt jo ajokokemusta skootterivuosilta, jolloin tosin pelti kolisi tasaisin väliajoin. Serkukset selättävät kommellukset ja läheltä piti -tilanteet yhdessä ja nauramalla.  

Suomen surkein kuski MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa maanantaina 21.3. klo 21 alkaen. 

Seuraa meitä somessa