Jalkapallon Euro 2020: Finaali - Yle TV 2

Tänään tv:ssä futiksen EM-finaali: Italia kohtaa Englannin

EM-kisojen huipennuksessa ratkaisun avaimia kantaa ainakin Italian maalivahti Gianluigi Donnarumma, joka on pelannut turnauksen hienosti.

Kuukauden mittainen jalkapallon miesten EM-kisaurakka päättyy sunnuntaina 11. heinäkuuta kello 22.00 pelattavaan loppuotteluun. Lontoon Wembley-stadionilla mittelevät Italia ja Englanti.

Englanti selvitti tänä vuonna ensi kertaa tiensä EM-finaaliin asti. Saarivaltion pääsy loppuotteluun on kirvoittanut myös soraääniä, sillä Englanti – Tanska -välierässä tuomittiin kiistelty rangaistuspotku, jonka jälkitilanteesta syntyi ratkaisumaali. Rankkarin Englannille hommasi Raheem Sterling, 26, ja maalinteon hoiti joukkueen kapteeni Harry Kane, 27.

Myös Italian EM-finaalipaikka oli kovan työn tulos. Välierä Espanjaa vastaan ratkottiin viimein rangaistuspotkukilpailulla. Italia ei ole kuitenkaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä jalkapallon EM-finaalissa. Saapasmaalta löytyy kultamitali aikojen takaa, vuodelta 1968, sekä kaksi hopeaa. 

Molemmilla on vankka puolustus

Englanti on EM-kisoissa pannut painoa puolustukselle ja tehnyt täsmähyökkäyksiä. Englannin pelaajista huomio kiinnittyy eritoten Valioliigapelaajista koostuvaan hyökkäystrioon. Raheem Sterling sekä Harry Kane ovat olleet turnauksen tehopelaajia. Bukayo Saka, 19, puolestaan on vahva tulevaisuuden lupaus. Englantia hiukan hanakammin kisoissa hyökänneen Italian puolustuspeli on ollut myös mallikasta. Italian maalia vartioi varmanäppinen Gianluigi Donnarumma, 22, joka pelaa myös Serie A:ssa.

Matti Härkönen selostaa Italian ja Englannin taiston.

EM-arvoturnauksen kahden kovimman kohtaamisen selostaa TV2:lla Matti Härkönen ja ruotsinkielisestä selostuksesta vastaa Christoffer Herberts. Lajiasiantuntijana kuullaan ex-futari Jani Lyyskiä. Kävi finaalissa, miten kävi, suomalaiset tulevat muistamaan nämä kisat varmasti ainakin Huuhkajien historiallisesta EM-debyytistä.

Jalkapallon EM-kisojen voittaja ratkeaa sunnuntaina 11. heinäkuuta. Finaali alkaa TV2:lla kello 21.50.


Teksti: Elina Korvola I Kuvat: AOP ja Yle / Jyrki Valkama ja Ville Mennander11.07.2021 08:00
Katso myös
Puolivälierämatsit ovat selvillä: Katso tästä otteluohjelma
EM-futis eteni neljännesvälieriin: Katso otteluohjelma
Kari Kanala yhtyy EM-futishuumaan uudella radio-ohjelmallaan
Futiksen EM täyttää tv:n: Huuhkajat liekeissä lauantaina!
TV-arvio: Huuhkajien EM-avaus oli upea ja hurja
EM-futiskarnevaali alkaa! Katso tästä otteluohjelma