fbq
noora_louhimo_b1f75754a7.jpg

Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Noora Louhimon elämässä työt ovat jyränneet hyvinvoinnin

Suomen arvostetuimpiin metallilaulajiin kuuluva Battle Beast -yhtyeen Noora Louhimo on 32-vuotias energiapakkaus, joka elää ja hengittää musiikkia. Valitettavasti työt ovat syrjäyttäneet hyvinvoinnin, mikä on johtanut jatkuvaan väsymykseen sekä laulajaa harmittavaan ylipainoon.

Noora tiedostaa huonot ruokailutottumuksensa ja laittaa ne hektisen elämänrytmin piikkiin.

­– Joskus olen koko päivän syömättä ja vedän sen läpi parilla kahvipannullisella ja useammalla zero-kokistölkillä. Sitten sitä päätyy illalla tilaamaan puolikuolleena jotain tosi epäterveellistä, Noora harmittelee.

Noora tunnustaa olevansa myös tunnesyöjä, joka palkitsee itsensä rankan duunipäivän päätteeksi juurikin noutoruoalla ja herkuilla. Nälkä on myös lopulta kova varsinkin keikan jälkeen, sillä Noora kertoo kuluttavansa lavalla helposti yli tuhat kilokaloria.

Nooran jääkaapin ratsaava Pippa Laukka ei löydä sieltä oikeastaan mitään ravinteikasta. Hevilaulajan pakastimesta löytyvä mozzarellapizza innostaa Pipan kiteyttämään, mikä Nooran ruokavaliossa mättää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Se on nopeaa, siinä on vain vähän vihannesten yritelmää, eikä kokonaisuutena oikeastaan mitään terveyttä tukevaa.

Nooran paino on noussut 83 kiloon ja vyötärön ympärys venähtänyt liki sataan senttiin. Silminnähden järkyttynyt Noora parahtaa kuullessaan luvut. Myös Pippa toteaa lukujen olevan huolestuttavia ja kertovan myös siitä, että rasvaa on päässyt kertymään Nooran sisäelinten ympärille.

Nooran viikon ruokalistapöytä ei imartele: pizzaa, hodareita ja hampurilaisia laidasta laitaan. Pipan mukaan pöydästä puuttuvat elintärkeät kuidut sekä suositeltava määrä proteiinia. Höttöhiilareilla täytetyn ruokavalion ja epäsäännöllisen ateriarytmin seurauksena Nooran elimistö on ajautunut säästöliekille, jossa keho luulee olevansa hätätilassa ja pitää itsepintaisesti kiinni ylimääräisestä rasvasta. Ongelma on erittäin tyypillinen paastoa harrastaville.

Laboratoriokokeissa selviää, että tupakoivalla Nooralla on korkeiden kolesteroliarvojen lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta, joka muun muassa hidastaa aineenvaihduntaa. Tieto romahduttaa laulajan kyyneliin. Pippa muistuttaa, että Nooran on oltava lempeä ja myötätuntoinen itseään kohtaan, jotta positiivinen muutosprosessi pääsee käyntiin.

Pippa myllää Nooran ruokavalion poistamalla kolajuomat ja lisäämällä sinne etenkin kasvispohjaisia proteiineja korvaamaan punaista lihaa, jota laulaja ei syö lainkaan. Viiden päivän treeniohjelma sisältää muun muassa porrasjuoksutyylistä kardioharjoittelua sekä lihaskuntoilua.

Noora aloittaa intoa puhkuen uudet elämäntavat, joiden päämääränä on saada etenkin kilpirauhanen kuntoon. Tupakoinnin lopettaminen aiheuttaa kuitenkin etukäteen suurta ahdistusta.

Puolivälissä urakkaa Pippa järjestää Nooralle iloisen yllätyksen viemällä tämän salsatanssitunnille kesäiselle hiekkarannalle. Muutos kohti parempaa on käynnistynyt Nooran elämässä, jonka tulokset paljastetaan jakson lopussa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Olet mitä syöt MTV3-kanavalla tänään klo 20.

Seuraa meitä somessa