fbq
Selviytyjat_Kristian_Heiskari_Nelonen_2fc7a7ef35.jpg

Selviytyjät-voittaja Kristian Heiskari: En lähtenyt hakemaan kavereita

Big Brother -voittajana julkisuuteen tullut Kristian Heiskari oli Lapissa kuvatun Selviytyjät Suomen aikana kova kala- ja rakennusmies ja muutenkin ahkera tekemään leirissä hommia. Varsinkin kauden loppupuolella hän usein dominoi myös kilpailuja. Hän on konstailematon ja suorapuheinen persoona, mitä useimmat osallistujista arvostivat, mutta hän toi myös usein esiin sen, ettei juuri välitä siitä, mitä toiset ajattelevat tai tuntevat. 

– Kuulostaa ehkä hirveältä, mutta en lähtenyt sinne kavereita hakemaan, vaan pelaamaan. Olen perusluonteeltani sellainen ihminen, että yritän keskittyä omiin juttuihini. Eivät minua ihan hirveästi muiden tekemiset tai sanomiset hetkauta. Kyllä minä tutustuin siellä mahtaviin tyyppeihin, mutta olin pelimoodissa. Ajattelin, että kaikki ymmärtävät, että tämä on peliä, hän kommentoi.

Kristian korostaa, että sai kisasta lopulta paljonkin hyviä kavereita, mutta tutustuminen alkoi hänen mukaansa kunnolla vasta kuvausten jälkeen. 

– Vaikka siellä oltiin jaettu paljon asioita ja oltu pitkään yhdessä, tutustuminen jäi vähän vajaaksi pelitaktikoinnin vuoksi. Jälkeenpäin olen ollut enemmän ja vähemmän kaikkien kanssa yhteydessä. Meillä oli tosi hyvä sakki, eikä keneenkään tainnut mennä hermot. Minulla oli kaikkien kanssa tosi mukavaa pääsääntöisesti koko ajan.

Kaikilla ei ollut Selviytyjissä pelkästään mukavaa, vaan esimerkiksi näyttelijä Kerttu Rissanen ja tubettaja Juuso Karikuusi ovat kertoneet muiden kilpailijoiden käytöksen nostaneen heissä pintaan tunteita kiusaamisesta. Kristian ei kuitenkaan halua lähteä mukaan julkiseen keskusteluun kyseisestä aiheesta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Minulla ei ole mitään huonoja fiiliksiä ketään kohtaan. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa niin tuotannosta kuin muista osallistujista. En lähde sitä kommentoimaan, jos jollekin muulle on tullut paha mieli, hän linjaa.

Ohjelmassa saa vaikutelman, että Kristian on varsinainen metsien mies, sillä hän tuntui taitavan kaikki käytännön asiat luonnossa eläessä. 

– En kutsuisi itseäni eräjormaksi. Käyn kerran kesässä jossain vähän ekstrememmässä reissussa ja pari kertaa vuodessa mökillä. Joillakin muilla tuntui olevan välillä vaikeaa, mutta itselle ei tuntunut niin hirveän pahalta olla esimerkiksi kylmässä ja sateessa, hän muistelee.

Muutenkaan Kristian ei tunnusta kärsineensä Selviytyjien aikana oikein mistään. Ainoastaan ruuan vähäisyys tuntui kropassa.

– Nälkä oli konkreettisesti läsnä koko ajan. Muutenhan se oli kuin aikuisten kesäleiri, tosin aika fyysinen sellainen. Minulle se oli enemmän hauska irtiotto, vaikka en yhtään väheksy sitä, miten rankkaa siellä oli.

Monikin kilpailijoista pelasi kovaa ja käänsi takkiaan jatkuvasti. Erityisesti Kristian kunnostautui solmimalla liittoja vähän kaikkien kanssa. Osa niistä oli alun alkaenkin bluffia, mutta hän vakuuttaa liittoutuneensa välillä myös vilpittömin mielin, ainakin niin vilpittömin kuin se tässä kisassa on mahdollista. 

– Kyllä minä mielestäni olin useammankin tyypin kanssa aidossa liitossa siinä hetkessä. Mutta tietenkin sitten, kun tilanteet aina muuttuivat, olin valmis kääntämään kelkkani. En ajatellut, ettei yksikään liitto olisi ollut purettavissa, jos tilanne sitä vaatii. Mutta totta kai pyrin luomaan sellaisia liittoja, jotka olivat siinä hetkessä pelin kannalta fiksuimpia, hän selittää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kristian kertoo uskoneensa alusta asti voittomahdollisuuksiinsa, vaikka monta kuoppaa mahtuikin matkan varrelle.

– Lähdin kilpailuun sillä mentaliteetilla, että voitan sen. Oli tilanteita, jolloin olin epävarma, mutta aika usein oli aika varma olo, että nyt on niin monet langat käsissä, että ei ole pelkoa. 

Seuraa meitä somessa