fbq
Selviytyjaet_Suomi_ryhmakuva_0031_kuvaaja_saara_autere_ec3125b1f2.jpg

Selviytyjät Suomen voittaja ratkesi

Voiton vei  Kristian “Krisu” Heiskari, 28. Krisu on myös Big Brother Suomi -voittaja vuosimallia 2019. Selviytyjät Suomen Pohjola-kausi käytiin julkkisten kesken ja tällä kertaa trooppisten rantojen sijaan Ruotsin Haaparantaan kuuluvassa saaristossa. 

Toiseksi viimeiseen aamuun heräsivät leiristä Krisun kanssa ex-poliisi ja valmentaja Marianne Kiukkonen, 52, sekä tanssija Joalin “Jolle” Loukamaa, 19. Takana oli jo 31 rankkaa päivää pohjoisen ankarissa olosuhteissa hyttysten, kylmyyden ja hyytävän sateen armoilla.

Puuroaamiaisen jälkeen kolmipäiseksi kutistunut Valland-heimo suuntasi rannalle vihoviimeiseen palkintokilpailuun. Hyvää tasapainoa vaatineessa Sahapukki-kilpailussa seisottiin lankusta ja kahdesta tukista koostuneella tasolla veden yllä. Kisan varrella tasoa kavennettiin pudottamalla tukit yksi kerrallaan pois. Ensimmäisen tunnin jälkeen tanssija Joalin ja kattomies Krisu jatkoivat vielä kisaa yhdellä jalalla seisten, ja lopulta veteen molskahti Krisu. Palkinnokseen Joalin sai edun koko kauden viimeiseen kilpailuun eli paikan etumatkaa muihin tarjonneelle oranssille radalle.

– Häviö ei tunnu ikinä hyvältä ja harmittaa, mutta minkäs teet. Onhan se nyt selvä, että 19-vuotias tanssija voittaa 28-vuotiaan keskikaljaan menevän elämäntapamaalarin, Krisu murisi.

Viimeistä, aurinkoista iltaa vietettiin kuitenkin leirissä leppoisissa tunnelmissa ja lämpimän ystävyyden vallitessa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Kristian on varmaan aidoin ihminen, jonka olen koskaan elämässäni tavannut. Hän sanoo asiat juuri niin kuin ne ovat. Moni voisi pitää sitä vähän röyhkeytenä ja huonona asiana, mutta minä tykkään siitä. Pidän siitä, että ihminen on rehellinen, Joalin mietti.

Krisua kehui myös Marianne.

– Meillä on Krisun kanssa todella mukavaa toistemme seurassa. Se on ihan ihmeellistä, kun hän on nuori kaveri. Jokin sellainen selittämätön sielunkumppanuus tässä on ollut ihan alusta saakka, hän sanoi.

Viimeinen aamu valkeni Valland-leirissä aurinkoisena. Jännitystä oli selvästi ilmassa.

– Jos saisi valita, Jolle ottaisi varmaan finaaliin mieluummin minut kuin Mariannen, koska Marianne on varmaan aika voittamaton finaalissa, Krisu pohdiskeli itsekseen.

Joalin oli samoilla linjoilla.

– Mariannella ei ole yhtäkään vihollista koko saaressa tai tuomaristossa, hän mietti.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Kukaan ei ole koskaan halunnut äänestää häntä pois, ja kaikki rakastavat Mariannea.

Koko kisan vihoviimeisessä Soihdunkantajat-kilpailussa taisteltiin kahdesta finaalipaikasta. Nopeimmin monimutkaisen esteradan suorittaneelle oli myös luvassa erikoispalkinto: hän saisi luovuttaa haluamalleen tuomariston jäsenelle yhden ylimääräisen äänen.

Ensimmäisenä erilaisia tehtäviä sisältäneelle esteradalle syöksyi Joalin, joka oli voittanut palkintokilpailusta itselleen minuutin etumatkan.  Joalinin ensimmäiseksi koetinkiveksi muodostui veden heittäminen tynnyriin, ja muut kirivät hänen edelleen. Sitkeästi Jolle sinnitteli kuitenkin Mariannen ohi ja alkoi sitten kuroa kiinni Krisun etumatkaa. 

Lopulta erittäin dramaattisen finaalikilpailun ratkaisivat tulentekotaidot. Polvensa loukannut Marianne jatkoi tuskaisena kilpailuaan ja saavutti koko ajan Joalinin etumatkaa. Joalinin toiseksi ja ratkaisevaksi koetinkiveksi osoittautui tulenteko. Hän ei saanut tuluksillaan tulta syttymään, kun taas leirikeittiössä paljon ahkeroinut Marianne onnistui siinä helposti. Pelin ollessa selvä Joalin jätti tehtävänsä ja ryntäsi jalosti auttamaan viimeisiä esteitä kivusta ääneen valittaen ylittänyttä Mariannea toiselle finaalipaikalle.

Finaalineuvostoon lähdettiin kutkuttavassa tilanteessa. Etukäteen suosioltaan ylivoimaisena pidetty Marianne oli viimeisinä leiripäivinä menettänyt tukijoitaan hylättyään itse lanseeraamansa naisten liiton. Krisulla taas oli etunaan viimeisestä kilpailusta voitettu ylimääräinen tuomariääni, jonka hän luovutti ystävälleen Archie Cruzille.

Tuomariston tiukan tentin jälkeen lopulliset tuomariäänet jakautuivat 6—3. Kristiania äänestivät voittoon Elias Gould, Suvi Pitkänen, Niko Saarinen, Joalin Loukamaa sekä Archie Cruz kahdella äänellään ja Mariannea Sara Vanninen, Kerttu Rissanen ja Karoliina Tuominen.

– Aika päätön fiilis, Krisu kommentoi voittotunnelmiaan.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Ihan mahtavaa ja sanattomaksi vetää: onhan tämä nyt ihan älytön päätös 33 päivälle. Aivan tajuttoman hyvä fiilis. Itku meinaa tulla, hän soperteli.

Voittorahansa Krisu suunnittelee sijoittavansa oman asunnon ostoon.

Selviytyjät Suomen koko 4. kausi löytyy nyt Ruutu-palvelusta. Ohjelman seuraava kausi on jo kuvattu Dominikaanisessa tasavallassa, ja se nähdään Nelosella ja Ruudussa elokuussa.

Seuraa meitä somessa