fbq
Sebastian_Rejman_ab5bd7b7ea.jpg

Sebastian Rejman muistelee Euroviisuja: Takkini oli ihan tyhjä

Edellisissä Euroviisuissa vuonna 2019 Suomea Daruden kanssa edustanut Sebastian Rejman muistaa viisuvuoden kiireisenä aikana.

– Se antoi paljon, mutta otti myös. Se oli sellainen puolen vuoden kupla, mikä päättyi Israeliin. Sen jälkeen minulla oli takki tyhjä musiikin suhteen.

Sebastian myöntää, että musiikin tekeminen on viime aikoina jäänyt näyttelemisen jalkoihin. 

– Keskityn tällä hetkellä täysin näyttelemiseen. Rakastan sitä. Olen kuitenkin alkanut kirjoittaa musiikkia, ja se on ollut minulle yksi terapiamuoto. En oikein tiedä mitä musiikin suhteen minun pitäisi tehdä. Elämässäni riittää tällä hetkellä kiireitä eikä sellaisia hetkiä, jolloin voisin rauhassa istua kitaran ja pianon ääreen, ole paljon. Huomaan ikävöiväni lavalle, koska yleisön antama palaute on välitön.

Sebastian ei ole koskaan ollut varsinainen viisufani ja tänäkin vuonna musiikkilpailun seuraaminen on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Näin kanavasurffatessani ohjelman, jossa käytiin tämän vuoden esityksiä läpi. Se herätti minussa monia lämpimiä muistoja. 

Seuraa meitä somessa