fbq
Ex_Onnelliset_MTV_02746a6390.jpg

Sateenkaariperhe saapui erotaloon

Maikkarilla pyörivän C Moren alkuperäissarjan neloskaudella Eroasunnot-taloyhtiö saa uusia asukkaita sateenkaariperheestä. Juuri eronneet ohjelmoija Johanna (Minna Suuronen) ja käsityönopettaja Kirsi (Helena Vierikko) ovat panneet lusikat jakoon sovittamattoman arvoristiriidan vuoksi. Ex-naisparilla on teini-ikäinen tytär ja poika, joiden isät Lauri (Taisto Oksanen) ja Elias (Jarkko Niemi) ovat puolestaan keskenään pari ja yhä yhdessä. Isät häärivät apuna perheensä mullistuneessa tilanteessa.

Johanna Vuoksenmaan komediallisessa draamasarjassa eroaminen tuo aikuisissa ihmisissä esiin raadollisimmatkin puolet. Käytös voi olla ulkopuolisen silmin jopa huvittavaa. Juuri siitä syntyy Ex-Onnellisten huumori. 

– Hyvä huumori auttaa vaikeiden aiheiden käsittelyssä. Sarja on ihmistä lempeästi katsova, Minna Suuronen kuvailee.

Minna Suuronen kertoo roolihahmonsa Johannan olevan rationaalinen ja tunteitaan sisällään pitävä. Helena Vierikon tulkitsema Kirsi on puolestaan intohimoinen käsityöihminen. Ex-pari on eronsa jälkeen vereslihalla.

– Johanna Vuoksenmaalla on ilmiömäinen kyky nähdä tavalliset asiat koomisessa valossa. Hän tarkastelee hahmoja kunnioittavasti ja on aina ihmisten puolella. Se vapauttaa katsojaa, kun näytetään, että tällekin asialle voi nauraa, Helena Vierikko pohtii.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Marika Kuortin ohjaaman neloskauden teemoihin kuuluu vanhemman suhde ei-biologisiin lapsiin. Tätä tarkastellaan sateenkaariperheen lisäksi uusperheen avulla. Kolmannella kaudella sarjaan tulleiden Mikan (Kris Gummerus) ja Henriikan (Pamela Tola) perheessä pohditaan, mikä merkitys on pitkään jatkuneella vanhemmuussuhteella eron jälkeen, kun biologista sidettä ei ole.

Muut tutut hahmot painivat kaudella erilaisten haasteiden kanssa. Esimerkiksi Lauran (Miia Nuutila) kroppa sanoo sopimuksen irti pitkittyneen työstressin vuoksi ja sairasloma johtaa itsetutkiskeluun. Reijan (Anna-Leena Sipilä) ja Antin (Jarkko Pajunen) parisuhteeseen vaikuttavat hiipuneet halut. Hanna (Karoliina Blackburn) joutuu puolestaan punnitsemaan unelmiaan.

Ex-Onnellisten 4. kauden jaksot nähdään MTV3-kanavalla maanantaisin kello 21.00 ja uusinnat sunnuntaisin. Sarja pyörii myös Avalla, jossa jaksot esitetään torstaisin ja uusitaan lauantaisin ja maanantaisin päiväsaikaan.

Seuraa meitä somessa