fbq
Toivomus_PAA_ee80b510fe.jpg

Pirkko Mannola muistelee kohtaamisiaan Cary Grantin ja Tauno Palon kanssa

Ylen Toivomus-haastattelusarjan vieraana nähdään 19. syyskuuta legendaarinen Pirkko Mannola. Liikkeelle lähdetään heinäkuusta 2018. Mannola teki tuolloin nostalgiamatkan Berliiniin.

Jaksossa muistellaan muun muassa sitä, kuinka Mannolan ura lähti nopeaan nousuun sen jälkeen, kun hänet valittiin Miss Suomeksi vuonna 1958. Tie vei laulajaksi, elokuvanäyttelijäksi ja lukuisiin vierailuihin ulkomailla. Vuonna 1960 hän oli jo 22 000 ihmisen edessä Berliinin elokuvajuhlilla, ja tätä hän edellä mainitulla, 58 vuotta myöhemmällä tehdyllä matkallaan muisteli ihmeissään.

– On uskomatonta, että edes uskalsin esiintyä tuolla näyttämöllä. Seisoin Cary Grantin vieressä lavalla. Olin silloin hyvin rohkea, Mannola muistelee nyt Toivomus-haastattelussa.

Mannola eteni elokuvauralla ja esimerkiksi vuosina 1959–63 hän näytteli yhteensä kaikkiaan 15 elokuvassa.

– Pärjäsin nuoren tytön viehätysvoimalla. Olin kaunis ja minulla oli lahjoja, mutta olisin tarvinnut koulutusta tai ohjausta. Olisipa joku opettanut minua esimerkiksi replikoinnissa, Mannola muistelee.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Keskustelu etenee myöhemmille vuosille, ja Mannola kertoo kohtaamisistaan muun muassa Tauno Palon ja Leif Wagerin kanssa. Myös Mannolan Maj-äidin vaikutuksesta uran kehittymiseen puhutaan.

– Pirkko oli juuri niin valloittava ja sydämellinen vieras, kuin saattoi aavistaakin, ohjelman juontaja Ira Hammermann luonnehtii.

Hammermann jututtaa haastateltavia puolen tunnin jaksoa varten normaalisti noin 45–50 minuuttia.

– Pirkon kanssa aika meni kuin siivillä. Haastattelu venähti 80 minuuttiin. Siinä olikin sitten kiva työ leikkaajilla, Hammermann nauraa.

Toivomus-sarjan Pirkko Mannola -jakso Teema & Femillä sunnuntaina 19.9. kello 19.00.

Seuraa meitä somessa