Olet mitä syöt - MTV3

Olet mitä syöt: Pippa Laukka ei ole urallaan nähnyt vastaavaa – Pertti Salovaaran terveydentila on hengenvaarallinen

Olet mitä syöt -ohjelman viimeisessä jaksossa on mukana radiotoimittaja ja ex-kansanedustaja Pertti Salovaara.

Pertti Salovaara juontaa yöaikaan radio-ohjelmaa, minkä vuoksi hänen vuorokausirytminsä on kääntynyt ylösalaisin. Pertti syö yleensä ensimmäisen kerran vasta puolenpäivän jälkeen ja sitten illalla ennen pitkää radiolähetystä. Tuolloin miehelle maistuu rasvainen ja lihapitoinen, yleensä huoltoasemilta ostettu sapuska, jossa ei ole juuri kasviksia.

Välipalana ja nopeana nälän sammuttajana Pertti tunnustaa juovansa päivittäin erittäin sokeripitoisia energiajuomia. Liikuntaa viisikymppinen mies ei harrasta lainkaan ja kertoo siirtyvänsä paikasta toiseen lähes poikkeuksetta autolla. Myös vapaa-aika kuluu pääosin istumalla tai sohvalla löhötessä suoratoistopalveluiden äärellä.

Myös Pertin jääkaappi kielii radiotyöläisen elintapojen kelvottomuudesta. Puoliksi tyhjästä kaapista löytyy lähinnä mikroaterioita ja muovisia juomapulloja.

– Eihän täällä ole kuin rasvaa, suolaa ja energiajuomaa, Pippa Laukka parahtaa.

Pertin painoksi paljastuu 90,5 kiloa ja vyötärönympärykseksi 114 senttiä. Salovaaran mukaan hänelle on kehittynyt hänen sukunsa miehille tyypillinen ”tikut, narut ja pallo” -vartalo, jossa raajat ovat ruipeloita ja keskivartalo paisunut kuin rantapallo.

Pertin viikon ruokavalio paljastuu hyvin ravintoköyhäksi ja sokeriseksi, eikä päivittäinen energiantarve täyty lainkaan. Pipan mukaan Pertin kroppa ei enää osaa viestittää nälästä, koska tämän käyttämät energiajuomat tukahduttavat aidon näläntunteen.

– Käytät viikossa peräti puoli kiloa valkoista sokeria, kun suositeltu maksimi on hieman yli 300 grammaa, Pippa paljastaa ja iskee Salovaaran kouraan tuopillisen valkoista myrkkyä.

Pertti myöntää menettäneensä kiinnostuksen ruokaan ja etenkin ruoanlaittoon jäätyään sinkuksi.

– Kun perhe oli vielä kasassa, niin valmistin lapsille aamiaista, lounasta ja päivällistä. Samalla tuli syötyä itsekin säännöllisesti, Pertti toteaa alakuloisesti.

Pippa kohtaa järkytyksekseen lääkäriurallaan harvinaisen lukeman, kun Pertin veren rasva-arvo paljastuu hengenvaarallisen korkeaksi.

– Pertin tilanne voi johtaa hyvin nopeastikin vakaviin sairauksiin, mikäli muutosta ei saada välittömästi aikaan, Pippa toteaa.

Pippa laatii Pertille sopivan ruokavalion ja liikuntaohjeistuksen tilanteen korjaamiseksi. Mukaan tulee varsinkin hyötyliikunta, kun Pippa määrää Pertin kävelemään tai pyöräilemään autoilun sijaan sekä käyttämään portaita hissin sijaan.

Vanhat tavat, yksin itselle kokkaaminen ja säännöllinen liikkuminen ovat haasteita, joiden nujertaminen laittaa Pertin koville. Kahdeksan viikon jälkeen Pippa tapaa kuitenkin muuttuneen radiotyöläisen.

– Olen juonut kahdeksan viikon aikana kaksi energiajuomaa. Myös auto on pysynyt pääosin parkissa, Pertti iloitsee ja kertoo lisäksi oppineensa syömään säännöllisesti. Vihannekset, kuten suosikeiksi muodostuneet höyrytetyt porkkanat ja kukkakaali, ovat löytäneet tiensä pysyvästi miehen lautaselle.

Pertin vyötärönympärys on kaventunut neljä senttiä, mutta paino pudonnut vain 300 grammaa. Vaikka näin pieni pudotus harmittaa Perttiä, ilahtuu hän kuullessaan, että kolesteroliarvot ovat kuitenkin laskeneet normaalille tasolle. Vielä iloisemmaksi Pertti tulee tiedosta, että hänen veren rasva-arvonsa ovat laskeneet hengenvaaralliselta tasolta alle puoleen.

– Tästä eteenpäin elämä jatkuu hieman eri tavalla, mikä tarkoittaa säännöllistä syömistä ja muutenkin terveellisempiä elämäntapoja, hän lupaa.

Olet mitä syöt MTV3-kanavalla keskiviikkona klo 20.


Teksti: Tuomas Riskala I Kuvat: MTV23.11.2021 03:00
Katso myös
Uusi Olet mitä syöt -kausi alkaa: Niko Saarinen järkyttyy tappavasta ruokavaliostaan
Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Raju määrä rakkauskiloja varjostaa ensitreffiparin arkea
Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Missikeisarinna paljastuu karkkihiireksi
Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Pepen ja Pauliinan jääkaapissa on pidot kohdillaan
Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Minna Kivelä voittaa terveysriskien jättipotin
Tänään Olet mitä syöt -ohjelmassa: Noora Louhimon elämässä työt ovat jyränneet hyvinvoinnin
Olet mitä syöt: Sokeriin koukuttunut Ilari Sahamies tunnustaa jopa nukkuvansa suu täynnä suklaata!
Olet mitä syöt: Sanna Ukkola on rääkännyt itseään dieettijojoilulla jo 20 vuotta
Olet mitä syöt: Toimittaja Laura Haimilan elämäntaparemontti on tyssätä suureen suru-uutiseen