fbq
tuntematon_sotilas_yle_a0df7acb2e.jpg

Nämä isänmaalliset elokuvat esitetään tv:ssä itsenäisyyspäivänä

TV1 13.10 Tuntematon sotilas *****

Itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu yksi suomalaisen elokuvan suurista klassikoista. Väinö Linnan romaaniin perustuva leffa kertoo konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa. Vihattu luutnantti Lammio, reilu vänrikki Koskela, synnynnäinen tappaja Rokka, suruton Hietanen ja monet muut nyt jo tutut hahmot purkivat aikanaan tuoreessa muistissa olleen sodan aiheuttamia traumoja. Sekä kirja että elokuva herättivät myös suuria intohimoja. O: Edvin Laine. N: Reino Tolvanen, Kale Teuronen, Heikki Savolainen, Veikko Sinisalo. (Suomi 1955). 169 min.

TV2 21.55 Tuntematon sotilas *****

Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaama ensimmäinen Tuntematon sotilas on useimmille edelleen se tärkein filmiversio Väinö Linnan sotakirjasta, vaikka Rauni Mollberg yritti tarjota kansalle uuden version vuonna 1985. Aku Louhimiehen uusin versio on kaikilla tavoilla erinomainen. Kolmituntinen elokuva tuo mielettömän sodan raakuuden esille tehokkaasti ilman mässäilyn makua. Mieleenpainuvien henkilöhahmojen kohtalot koskettavat syvästi. Eero Aho tekee täydellisen roolisuorituksen auktoriteetteja uhmaavana konkarisotilas Rokkana. O: Aku Louhimies. N: Eero Aho, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen. (Suomi 2017). 179 min.

MTV3 19.25 Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti **

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ere Kokkosen käsikirjoittama ja ohjaama spedeily alkaa Jörn Donnerin tekemällä mukadokumentilla, joka suitsuttaa tasavallan presidentti Turhapuroa. Vuorineuvos Tuura kieroilee nyt pääministerinä, mutta hallitus eroaa, kun presidentti edellyttää ministerien käyttävän iloisia naamareita. Vallasta humaltunut Uuno haluaa lopulta myös kuninkaaksi. Ben Zyskowicz kieltäytyy vappunenästä. O: Ere Kokkonen. N: Vesa-Matti Loiri, Tapio Hämäläinen, Hannele Lauri, Ismo Kallio, Olavi Ahonen. (Suomi 1992). 82 min. 

Nelonen 21.00 Lupaus ****

Tuiki tärkeä kotimainen sotaelokuva tarjoaa vaihteeksi naisnäkökulman yleensä niin miehiseen aiheeseen. Kolmen nuoren naisen tarinan kautta Lupaus antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea lotat joutuivat sotien aikana tekemään ja kokemaan. Anna päätyy ilmavoimiin, Mona eläinlääkintään ja Ruth kenttäsairaalaan. Sodan kauhujen keskellä koetaan myös romansseja. Suuri osa poikkeuksellisen isolla porukalla tehdyn filmin rahoituksesta tuli Lotta Svärd Säätiöltä. O: Ilkka Vanne. N: Laura Birn, Karoliina Vanne, Hanna Lekander. (Suomi 2005). 112 min.

Teema & Fem 19.40 Etulinjan edessä ***

Tositapahtumiin perustuva leffa tekee kunniaa suomenruotsalaisille sotaveteraaneille. Vänrikki Harry Järv saa johdettavakseen tukikohdan Syvärillä 1942. Nuoresta upseerista sukeutuu oiva sissipartioiden johtaja, mutta syksyllä 1943 onni kääntyy. Järv haavoittuu vaikeasti ja päätyy sotasairaalaan. Kun hän palaa rintamalle, tilanne on muuttunut. Edessä on Suomen kohtalon kesä 1944, ja Järv miehineen määrätään tukkimaan Kannaksen läpimurtoa. O: Åke Lindman. N: Tobias Zilliacus, Ilkka Heiskanen, Christoffer Westerlund. (Suomi 2004). 125 min.

AlfaTV 21.00 Pelkosenniemi 1939 – unohdettu taistelu

Neuvostoarmeija hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939. Vihollista vastassa oli heikosti varustettu jalkaväkirykmentti 40. Elokuva kertoo historian kannalta ratkaisevasta voitosta Pelkosenniemellä. O: Martti Takalo. (Suomi 2021).

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Miten itsenäisyyspäivää vietetään ilman Linnan juhlia? – Katso tv-ohjelmisto

Seuraa meitä somessa