fbq
selviytyjat_kausi_5_lauri_salovaara_PK_42ea0a74eb.jpg

Lauri Salovaara suitsuttaa Selviytyjät-kisaajaa: Hän on kaikkien aikojen juonittelijatulokas!

Ensimmäisessä jaksossa häädetty Ella Toivainen lähetettiin heimonsa tietämättä hylättyjen saarelle. Ella kotiutui saaren salaiseen osaan kahden kultakolikkonsa kanssa, joista toisen oli saanut Susanna Penttilältä.

Kultakolikot ovat tämän kauden uutuus ja ne hämmentävät pelin kulkua entisestään. Kolikoilla voi ostaa ruokaa, etuuksia tai jopa koskemattomuuden.

Susanna antoi auliisti kultakolikkonsa Ellalle, koska oli varma, että hän itse putoaa ensimmäisenä.

- Ella vakuutti, että minut tiputetaan, joten annoin kolikon hänelle, Susanna harmitteli jälkikäteen.

- Ymmärsin nyt, että kannattaa pelata loppuun asti, mutta pitää ajatella itseään eikä olla tyhmä ja jaella kultakolikoita ympäriinsä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Susanna iloitsi, että ei ennakko-olettamastaan huolimatta pudonnut ensimmäisenä.

Susannan ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun heti jakson alussa nähtiin, miten juontajina tutuksi tulleet Ville "Viki" Eerikkilä ja Lauri Salovaara punoivat juoniaan ja väläyttelivät Susannan tiputtamista.

Laurille ei kuitenkaan mennyt läpi Vikin vahva vakuuttelu miesten välisestä liittoutumasta. Lauri haistaa, että Vikillä ei ole puhtaat jauhot pussissa, ja kehaiseekin radiopersoonaa kaikkien aikojen juonittelijaksi.

- Kaikkien aikojen Selviytyjät-tulokas on Viki. On niin hienoa, kun se istuu siellä arkulla ja punoo juonia, ei käytä energiaa mitenkään. Viki vaan katselee, ketkä keskustelevat keskenään ja ketkä ovat liian kauan poissa.

Laurin kiinnitti huomionsa Vikin sijasta vuoden 2014 Miss Suomi Bea Toivoseen, ja alkoi hieroa ex-missin kanssa liittoutumaa trooppisen saaren vesirajassa.

- Lauri on sika kiva tyyppi, tosi motivoiva. On puhuttu, että kahdestaan yritetään päästä pitkälle, Bea kertoi juttutuokion jälkeen.

Bea ymmärsi pelin hengen kunnolla vasta ensimmäisen pudotuksen jälkeen.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Kun aloin kuulla omaa nimeäni ensimmäisessä heimoneuvostossa, iski pieni paniikki. Päätettiin juuri ennen heimoneuvostoa, että kaikki äänestävät Ellaa. Vain yksi voi olla voittaja, muiden pitää tippua, Bea muotoili.

Caleton-joukkue hävisi toistamiseen tärkeän pudotuskilpailunsa, ja joutui häätöäänestykseen. Yksimielisesti ulos äänestettiin Susanna Penttilä, joka ilahtui suunnattomasti, kun sai pudotuksensa jälkeen tietää matkustavansa hylättyjen saarelle.

Siellä häntä odottaa Ella ja naisten kaksintaistelu, joka nähdään tulevissa jaksoissa.

Selviytyjät Suomi sunnuntaisin kello 19:30 Nelosella ja Ruudussa.

Seuraa meitä somessa