fbq
Nirvana_79f1b35da3.jpg

Kurt Cobainin elämä ei ollut helppoa

24. syyskuuta 2021 tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta Nirvanan Nevermind-klassikkolevyn julkaisusta. Samoihin aikoihin ilmestyi myös tukku muita tärkeitä vaihtoehtorockin levyjä kuten Pearl Jam: Ten ja Red Hot Chili Peppers: Blood Sugar Sex Magik

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa Nirvanan merkkipaalua kuin katsomalla Kutoselta yhtyeen laulaja-kitaristista Kurt Cobainista kertova dokumenttielokuva Cobain: Montage of Heck (2015). Juhlistaminen saattaa silti olla liian ilomielinen termi, sillä elokuva on varsin raadollinen kuvaus ongelmallisesta nuoruudesta ja huumeriippuvuudesta kärsineestä, vuonna 1994 oman käden kautta kuolleesta Cobainista.

Kyseessä oli ensimmäinen dokumentti Cobainista, joka oli tehty yhteistyössä hänen lähipiirinsä kanssa. Elokuva sai kriitikoilta lähes yksimielisen ylistävän vastaanoton. 

Soraääniäkin silti kuultiin. Esimerkiksi Cobainin ystävän, Melvins-yhtyeen Buzz Osbornen mukaan Montage of Heck on sisällöltään ”harhaanjohtavaa fiktiota”.

– Ihmisten pitää ymmärtää, että elokuva on noin 90-prosenttisesti täyttä paskaa. Satun omakohtaisten kokemusten kautta tietämään, että iso osa elokuvassa kerrotuista asioista on valhetta. Jos ihmiset haluavat uskoa, että Kurt oli kykenevä tekemään kaikki ne väitetyt asiat, se on heidän ongelmansa. Minä en kuitenkaan lähde siihen junaan, Osborne kommentoi vuonna 2015.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Cobain: Montage of Heck esitetään TV5:llä perjantaina 24.9. kello 21.00.

Seuraa meitä somessa