fbq
suomen_kaunein_koti_s7_hanna_sumari_sini_rainio_tero_pennanen_42f0843fd2.jpg

Korona kohensi suomalaiskoteja

Suosittu lifestyle- ja sisustusohjelma Suomen kaunein koti  jatkuu 7. kauden jaksoin elokuun lopussa. Uudella kaudella ohjelman tutut tuomarit toimittaja Hanna Sumari (kuvassa keskellä), arkkitehti Sini Rainio ja sisustusarkkitehti Tero Pennanen kiertävät jälleen ympäri Suomen etsimässä vuoden kauneinta kotia.  

Tällä kaudella Suomen kauneimmassa kodissa nähdään muun muassa upeita historiaa huokuvia koteja kaupungissa ja maalaismaisemissa. Vastapainona vieraillaan juuri valmistuneissa, moderneissa kodeissa, joiden suunnittelusta ovat vastanneet asukkaat itse omien tarpeidensa pohjalta. Lisäksi jaksoihin mahtuu mukaan laaja kirjo kauniita, eri tyyleillä sisustettuja koteja muun muassa rintamamiestaloista, kivitaloista ja persoonallisista loft-asunnoista.

Tuomarit matkaavat ympäri Suomen etelästä itään, länteen ja Pohjois-Pohjanmaalle ihastelemaan kauniisti, persoonallisesti ja inspiroivasti sisustettuja koteja. Joka jaksossa Hanna, Sini ja Tero vierailevat kolmessa kodissa, joista he äänestävät yhden finaaliin. Lopuksi katsojat saavat äänestää kymmenen finalistikodin joukosta vuoden kauneimman kodin. Voittajakodin asukkaille on luvassa 10 000 euron rahapalkinto omien sisustushaaveiden toteuttamiseen.

Tuomarikolmikko lähti innokkain mielin uuteen, mökkikauden jälkeen taas koteihin keskittyvään kauteen. Kolmenkymmenen uuden oven avaaminen on aina jännittävää.

– Koskaan ei voi tietää, mitä niiden takana odottaa, missä on punainen matto ja mikä on asukkaiden rakkain paikka omassa kodissaan. Eniten toivon aina persoonallisia ja rohkeita ratkaisuja ja tietenkin hyvää makua, Hanna Sumari sanoo.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Lähdin uuteen kauteen isoin odotuksin, sillä jo aiemmilla kausilla on nähty niin upeita koteja ja viimeisimmällä kaudella kauniita mökkejä, Sini Rainio sanoo.

– Jotenkin ajattelin, että tuleva kausi tulee olemaan entisiäkin upeampi, sillä kotoilu on nyt ollut keskiössä ja ihmisillä on koronan vuoksi ollut aikaa sisustaa ja rakentaa koteja, hän jatkaa.

Tero Pennanen muistuttaa, ettö odotukset ovat korkealla jo ohjelman nimenkin vuoksi – Suomen kaunein koti.

 – Tähän ohjelmaan ei pääse mukaan kuka tahansa. Ja toisaalta niitä koteja on kuitenkin niin laidasta laitaan. Välillä on moderneja, välillä hyvin askeettisia...mitä ikinä. Ja ne kertovat kaikki omaa tarinaansa, mikä on äärimmäisen hienoa. Koti tulee aina olemaan ilmiö, koska se on yleensä ihmisille niin rakas, hän sanoo.

Kaikki tuomarit ovat yhtä mieltä siitä, että korona-aika näkyi ihmisten kodeissa  – niin käytännön asioissa kuten työpisteiden ilmestymisenä kuin sisustuksellisissakin yksityiskohdissa.

– On selvästi ollut aikaa laittaa kotia kuntoon ja sisustaa, pihat ovat myös kauniita, Sini on pannut merkille,

– Kyllä koronavuosi on varmasti vaikuttanut siihen, että meillä on ohjelmassa niin loistava kattaus. On ollut aikaa katsoa asioita "sillä silmällä" ja myös aikaa tehdä asioille jotakin, Hanna sanoo.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Ohjelmassa nähdään aivan järjettömän hienoja mestoja ja ratkaisuja. Väitän, että koronavuosi näkyy: ihmisillä on ollut aikaa ja halua sekä rahaa laittaa kotia kuntoon, Tero summaa.

Uusi kausi aloitetaan jaksolla, jossa tutustutaan kolmeen keskenään hyvin erilaiseen rintamamiestaloon Espoossa, Helsingissä ja Kokemäellä. Toisessa jaksossa tuomarikolmikko suuntaa Konnevedelle, Porvooseen ja Kirkkonummelle upeasti sisustettuihin ja entisöityihin hirsitaloihin, ja kolmannessa osassa kierretään Helsingin Kruunuvuorenrannassa samassa taloyhtiössä kolme erilaista loft-asuntoa, jotka ovat asukkaiden tarpeiden mukaisesti raakatiloista muokattuja, persoonallisia koteja.  

Kauden voittajan selvittyä päästään vielä nauttimaan joulun erikoisjaksoista. Suomen kaunein koti: Joulukodit -jaksoissa käydään jouluisissa kodeissa Hanna Sumarin johdolla. Yhteensä kolmessa joulujaksossa tutustutaan tunnelmallisiin joulusisustuksiin ja saadaan ihania joulukoristeluvinkkejä. Joulujaksot nähdään MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa loppuvuodesta.

Suomen kaunein koti -ohjelman tuottaa  MTV:lle  Banijay Finland.

Suomen kaunein koti alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa tiistaina 31.8. klo 20.00. Seuraava jakso katsottavissa ennakkoon mtv-palvelussa. Ohjelma löytyy myös C Moresta.

Seuraa meitä somessa