fbq
Kiti_Kokkonen_pk_33111e6aee.jpg

Kiti Kokkosen suosio räjähti Tanhupallon myötä: Hahmo syntyi jo 30 vuotta sitten

Tanhupallon oma ohjelma on syntynyt Kiti Kokkosen ja hänen puolisonsa Olavi ”Olli” Tikan aivoituksista. Pari on kirjoittanut aiemmin yhdessä myös lastenkirjoja ja Hevisaurus-musikaaleja.

– Ideoimme ja mietimme teemoja yhdessä, mutta Olli keksii yleensä ne parhaimmat jutut, Kiti kehuu.

Kiti ja hänen roolihahmonsa Tanhupallo ovat molemmat lahjakkaita askartelijoita. Heitä yhdistää myös muutama muukin luonteenpiirre.

– Olemme molemmat uteliaita ja kiinnitämme huomiota pieniin yksityiskohtiin. Muuten en mielestäni ole kuin Tanhupallo, eikä Tanhupallo ole kuin minä. Olli kyllä joskus kutsuu minua tosielämän Tanhupalloksi, Kiti nauraa. 

Kiti keksi Tanhupallon jo 30 vuotta sitten pyrkiessään Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun. Tuolloin ovet eivät avautuneet, mutta idea jäi itämään.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Hain kouluun pikkutytön hahmolla, joka kävi kertomassa, että hampaat tarvitsevat sokeria. Lopullisen muodon ja nimen Tanhupallo sai Putouksessa.

Hassutteleva Tanhupallo nousi heti yleisön suosikiksi. Pian puhelin alkoi soida, kun Kitiä pyydettiin jos jonkinlaisiin yhteistyökuvioihin. Näyttelijä valitsee projektinsa kuitenkin tarkasti.

Tanhupallon tekemiset ja sanomiset on mietitty ja käsikirjoitettu tarkasti etukäteen. Myös fanit ovat huomanneet Tanhupallon viimeistellyn olemuksen.

– Harmittaa, etten ehdi vastaamaan kaikille, enkä edes lukea kaikkia posteja. Ihmiset laittavat sellaisia viestejä, mitä lapsille yleensä kirjoitetaan. Se on minusta hirmu hauskaa.

Tanhupallon uteliaisuus ja ystävällisyys vetoaa monenlaisiin ihmisiin vauvoista vaareihin. Monet faneista ovat muistaneet Kitiä myös lahjoilla. Vuosien varrella kotiin on tullut kaikenlaista aina itse askarrelluista tervehdyksistä suklaarasioihin.

– Viimeisimpänä sain metallilangasta tehdyn taideteoksen. Olen saanut virkattuja ja ommeltuja Tanhupallo-pehmoleluja ja Karvamadon talutushihnoja. Ja kun Putouksessa oli Tanhupallon syntymäpäivät, sain suklaata ja pörrösukkia, Kiti kertoo.

Tanhupallon oma ohjelma MTV3 la 19:30

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa