fbq
New_hurja_painonpudotus_suomi_kausi_1_jakso_4_anna_mari_ellen_jokikunnas_03_antti_mikkola_8af58709cd.jpg

Katso esittelyt: Tässä ovat Hurja painonpudotus Suomi -osallistujat

Vuosia jatkunut painonnousu on saanut ohjelman osallistujissa aikaan fyysistä ja henkistä tuhoa, ja tilanne on monella jo hengenvaarallinen. Nyt on aika korjata kurssi ennen kuin on liian myöhäistä. Ohjelman juontaa Ellen Jokikunnas (pääkuvassa).

Hurja Painonpudotus Suomi -ohjelmassa osallistujat saavat suureen elämäntapamuutokseensa avuksi joukon oman alansa huippuasiantuntijoita: lääkärin, psykologin, ravitsemusterapeutin ja personal trainerin. Kahdeksan kuukauden aikana he oivaltavat, että kysymys on paljosta muustakin kuin kilojen karistamisesta. On uskallettava kohdatta kipeät asiat, jotka ovat aiheuttaneet elämänhallinnan menetyksen ja painonnousun.

Vanhoista tavoista ja tottumuksista on vaikea päästä eroon, ja matka kohti uutta elämää on kaikkea muuta kuin helppo. Edessä siintelee kuitenkin kirkkaana yksi tavoite – terveempi elämä. Luvassa on uskomattomia muodonmuutoksia ja hurjia painonpudotuksia. Tulevaisuus lupaa rutkasti lisää terveitä elinvuosia ja uuden alun.

Hurja painonpudotus Suomi perustuu jo kymmenessä maassa yleisösuosikiksi nousseeseen ja maailman suosituimpiin elämäntapamuutokseen tähtääviin ohjelmaformaatteihin kuuluvaan Obese-formaattiin.

Hurja painonpudotus Suomi alkaa keskiviikkona 25. elokuuta klo 20.00 Nelosella ja Ruudussa.  

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Jenni rakastaa rakkautta ja työskenteleekin unelma-ammatissaan hääsuunnittelijana.

Jenni on itsekin onnellisesti naimisissa ja haaveilee miehensä kanssa perheenlisäyksestä. Se ei valitettavasti ole mahdollista niin kauan kuin Jenni on sairaalloisen lihava. Hän on 167 cm pitkä ja painaa 196 kiloa.

Jenni on taistellut kilojensa kanssa koko ikänsä. Hän oli vain neljän vanha, kun äiti vei hänet ensimmäisen kerran ravitsemusterapeutille. Jenni on jo pienenä kokenut, että ei kelpaa sellaisena kuin on, ja lohduttautunut syömällä salaa.

Jenni pelkää olevansa menetetty tapaus. Hän haluaa tehdä pysyvän elämäntapamuutoksen, mutta ei usko pystyvänsä siihen.  

Kirsi on laihduttanut koko ikänsä. Ongelmana on kuitenkin toistuvasti ollut sama asia: jossain kohtaa dieettiruokien syöminen on alkanut tökkiä ja herkut vetää puoleensa. Kirsillä on pituutta 165 cm ja painoa 136 kiloa.

Kirsi on ollut aina tunnesyöjä. Kun alakulo valtaa mielen, on litran jäätelöpaketti tuonut lohtua.

Iso herätys omaan tilanteeseen tuli vuonna 2018, kun Kirsin äiti kuoli vain 54-vuotiaana, vakavan ylipainoisena. Se herätti Kirsin miettimään omaa tilannettaan. Elämässä on paljon hyvää, ja hän rakastaa itseään niin paljon, että on aika tehdä pysyvä muutos.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Yrittäjä ja toimitusjohtaja Henrik on menestyvä mies, mutta pahassa sokerikoukussa. Parhaimmillaan päivän ateria koostuu kokonaisesta toscakakusta ja välipalat kekseistä, pullista sekä viinereistä. 

Paha sokeririippuvuus on tuonut 189 cm pitkälle miehelle 157 kiloa, huonot yöunet, kehnon terveydentilan ja edestakaisin heittelevän energiatason. Kiireiset työpäivät ovat olleet syy jättää säännöllinen liikunta väliin, ja aikaa säästääkseen Henrik kulkee lyhyetkin matkat autolla.

Henrikillä on tahdonvoimaa, mutta ei tietoa, kuinka pysyvä elämänmuutos pitäisi toteuttaa. Kuinka mies, joka on tottunut johtamaan muita, osaa johtaa tässä elämänsä tärkeimmässä projektissa itseään? 

Herkkä ja taiteellinen Anna-Mari on musiikin monilahjakkuus. Hän toimii apulaisrehtorina Imatran musiikkiopistossa. Sen lisäksi Anna-Mari johtaa kuoroa, esiintyy itse orkesterin viulistina ja osallistuu useiden musiikkitapahtuminen organisointiin.

Anna-Marilla on aviomies Janne ja kolme pientä lasta, joten hommaa riittää myös kotona. Kun vihdoin koittaa ilta ja hetki omaa aikaa, hän palkitsee itsensä ruoalla. 

Anna-Mari on kuitenkin havahtunut karuun todellisuuteen: 171 cm pitkälle naiselle on kertynyt painoa 150 kiloa, mikä merkitsee sairaalloista ylipainoa. Anna-Mari suree, ettei hän kokonsa vuoksi pysty ottamaan lapsiaan kunnolla syliin eikä jaksa leikkiä heidän kanssaan niin kuin tahtoisi. Naisellinen itsetunto on kadoksissa, ja oma peilikuva inhottaa. 

Nykyisin maanviljelijänä toimivalla Samulilla on takanaan uraputki esimiestehtävissä autonkorjausalalla. Hän antoi työlleen kaikkensa sillä seurauksella, että uupumus valtasi mielen ja itsestä huolehtiminen jäi.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Samuli tajusi sairastuneensa burnoutiin ja jätti perheensä kannustamana rakastamansa työn. Nyt on aika miettiä, mitä hän haluaa seuraavaksi elämässään tehdä. Välillä sängystä ylös pääseminen on kuitenkin haasteellista. Energiaa ei tunnu olevan, ja mieli on matalalla. Hetken lohtua tuovat rasvaiset herkut.

Puntari kertoo karua kieltään, sillä 182 cm pitkällä Samulilla on painoa hieman yli 140 kiloa.  

Aija työskentelee palkanlaskennan asiantuntijana. Hän on taistellut kiloja vastaan koko ikänsä, mutta aina herkut ja sohvannurkka ovat vieneet lopulta voiton. Raju koulukiusaaminen on ajanut Aijan hakemaan lohtua herkuista.

Nyt tilanne on kehittynyt siihen pisteeseen, että Aija on hengenvaarallisen lihava. Pituutta on 174 cm ja painoa 193 kiloa. Painoindeksi on yli 60, mikä on sairaalloinen ylipaino.

Työpäivän jälkeen Aijalla ei ole energiaa tehdä mitään muuta kuin syödä. Vapaa-aika menee sohvalla eikä ystäviä jaksa tavata. Naimissa oleva Aija haaveilee kuitenkin matkustamisesta ja äitiydestä. Nykyisellä painolla kumpikaan ei ole mahdollista. 

Tommi on kiinteistöhuoltoyrityksen toimitusjohtaja, jonka suu käy muulloinkin kuin syödessä. Päivät täyttyvät puheluista, päivystyksestä ja alaisten johtamisesta. Ainoa, mitä Tommi ei siis pysty johtamaan, on hän itse.

Painoa on kerääntynyt 182 cm pitkälle Tommille 172 kiloa. Hän on aloittanut laihdutuskuurin aina huomenna jo kahdeksan vuoden ajan.

Tommin unirytmi ja ruokailu ovat pahasti pielessä,  ja liikunta on entisellä vapaaottelijalla jäänyt viime vuosina minimiin. Nyt mies on kuitenkin joutunut selkä seinää vasten.

Ida-Maria eli Iitu on sisustusarkkitehti. Hän on unelma-ammatissaan, mutta 158 cm pitkä ja 112 kiloa painava Iitu pelkää, että hänen lihavuutensa saa asiakkaat pitämään häntä epäpätevänä, laiskana ja tyhmänä.

Iitu haaveili 16-vuotiaana mallintöistä, ja silloin hänelle tehtiin mallikansiokin. Sen jälkeen kiloja alkoi kuitenkin kerääntyä. Senttejä vyötärölle on tuonut parisuhde, joka saa viihtymään sohvannurkassa leffojen ja herkkujen parissa.

Iitulla on monta unelmaa. Hän haluaisi pukeutua naisellisesti, laulaa ja esiintyä sekä perustaa myöhemmin perheen. Toteuttaakeen haaveensa hän on päättänyt laittaa itsensä kuntoon.

Riikka on tehnyt työntäyteisiä vuosia kulttuurituottajana. Työpäivät ovat antoisia, mutta samalla kuormittavia ja raskaita. Riikka on aina asettanut muut etusijalle ja kompensoinut lihavuuttaan olevalla mukava ja toisia miellyttävä. Se on kostautunut uupumuksena ja liikalihavuutena.

Ruoka on tarjonnut hetken huilia ja palkkiota uurastuksesta. Herkuilla lohduttautuminen on tuonut 166 cm pitkälle Riikalle 121 kiloa painoa, mikä tarkoittaa sairaalloista ylipainoa. Nyt on aika asettaa oma hyvinvointi etusijalle. Uuteen elämänvaiheeseen astuminen vaatii kuitenkin Riikalta tervettä itsekkyyttä ja vanhojen pelkojen voittamista.

Viisikymppisellä Jaakolla tuntuu päällisin puolin olevan kaikki mainiosti: menestyvä työ toimitusjohtajana, rakas vaimo Marjo rinnalla ja jälkipolvi itsenäistymässä. Jaakolla on paljon ystäviä ja kaunis koti Tampereella. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää.

Jaakko kokee olonsa yksinäiseksi, sillä korona on eristänyt sosiaalisen miehen etätöihin. Hän kokee uupumusta ja tehottomuutta. Arjen liikuntakin on jäänyt melkein kokonaan. Sen sijaan jääkaappi tuntuu tulevan koko ajan lähemmäksi.  

Jaakko on alkanut huomata tukalaa oloa vyötäröllään. Vaatteet eivät istu ja rappusissa hengästyttää. Hän on huomannut olevansa tilanteessa, jossa 180 cm pitkään varteen on tullut kiloja 111 eli ylipaino on merkittävä.

Seuraa meitä somessa